Ensimmäinen viikko töissä meni nopeasti, koska maanantai oli kaikilla bank holidayn takia vapaa, ja tiistaina pyysin ensimmäisen kahden tunnin jälkeen perjantain vapaaksi että pääsen poikien kanssa Dubliniin. ...Ei ehkä kaikkein sujuvin ja kohteliain tapa, mutta apteekkari nauroi, ja niin viikko lyheni äkkiä kolmeen päivään. Alku oli hiukan takkuista kielen puolesta, eikä tekemistäkään hirveästi ollut. Pojat opettivat parhaansa mukaan ihmisten nimiä, suunnilleen puolet jäi päähän. Tosin ei meiltä liikaa voi vaatia, kun osa vielä kolmen kuukauden jälkeen sekoitti Aleksin ja Ollin nimet.
Keskiviikkona sain seuraksi kolmannen pojan, Jarnon, joka tuli Ollia tervehtimään ja lentolaukkujen painokiloja jakamaan. Kun pojat juttelivat lamasta ja muista aikuisten jutuista, siirryin vähin äänin olohuoneeseen katsomaan telkkua Elainen kanssa. Torstai-iltana vietettiin poikien läksiäisissä paikallisessa pubissa jonka nimeä en muista. Mukava nähdä työkavereita töiden ulkopuolella, vaikka itsellä ei ollutkaan kovin paljoa jutusteltavaa. Paremmin tutustuin muutamaa vuotta itseäni vanhempaan Maeveen, joka on farmasian harjoittelussa. Täällä harjoittelu kestää vuoden (viimeinen vuosi pelkkää harjoittelua), kun Suomessa harjoittelua on puoli vuotta kahdessa osassa.
Kovin tarkkoja muistikuvia viime viikosta ei ole, kun olen laiska ajattelemaan kovin kauas. Perjantaina heräiltiin rauhassa, pojat pakkailivat mukaan kaiken minkä saivat mahtumaan, ja niin myöhään lopulta meni että Elainen ruokatauon (klo 13-14) jälkeen päästiin kyydillä sairaalan risteykseen, josta käveltiin keskustan kautta asemalle. Pysähdyttiin postille jokuseksi minuutiksi, jotta Olli sai long boardin ja hurlingmailat postiin. Postissa jonotti reilusti parikymmentä ihmistä, ja tilanne olisi voinut näyttää pahalta, sillä aikaa oli vain puoli tuntia. Jono kuitenkin eteni huomattavasti nopeammin kuin Joensuun Nordealla, ja vartissa saatiin mailat ja lauta postiin. Ulkona ehdittiin sillä välin nauttia kolmesta aurinkoisesta hetkestä ja kahdesta sadekuurosta, joista jälkimmäisen sekaan oli muutama hassu raekin eksynyt. Ei sentään raekuuroa tullut niskaan, eikä mainittavasti kastuttu. Mutta kuten sanottu, sää Irlannissa voi olla kovasti vaihtelevainen. Sitten hiihdettii, kuka pidemmillä, kuka lyhemmillä jaloilla asemalle (Olli hoipertelee joskus aika kyytiä ja minä nurisen siitä), liput ostettiin ja asemalla odotellessa aurinko paistoi. Täällä ei muuten junaan käy mikään muu kuin Irlantilainen opiskelijakortti jos meinaa opiskelija-alennusta saada, vaikka useisiin muihin paikkoihin kannattaa tyrkyttää suomalaistakin versiota.
Dublinin auringossa suunnattiin ensimmäisenä hostellille, ja kun rinkat saatiin selästä,
etsittiin syömästä. Osuttiin mukavaan kuubalaiseen(?) paikkaan. Namiruokaa oli, Ollilta sain vielä loppuun hyviä dippejä - olin yllättynyt siitä, että minttudippi voi olla hyvää. Yleensä se ei kuulemma olekaan. Ruoan jälkeen pojat sekoittivat mun päätä vähän lisää Dublinin mutkaisilla kadunpätkillä, löydettiin joku nätti puisto jonka nimeä en muista, istuttiin vähän aikaa katselemassa sorsia ja auringonpaiste ah kerta kaikkisen nätti päivä ^^. Vähän vielä kun kierteli ympäriinsä niin illalla sänkyyn kömpiessä oli jo tuutilullaa äkkiä unessa. 
Four Courts Hostel osoittautui vielä ihan hyväksy paikaksi nukkua, ja sijaintikin on hyvä. Vertailla voi tietysti vasta kun kokeilee muitakin...
Lauantaina herättiin verkalleen, hostellin aamupala loppui puoli kymmeneltä ja sitä ennen käytiin vetämässä naamaan paahtoleipää ja muroja. Joskus kun sinne asti selvittiin, lähdettiin kaupungille käppäilemään, pojat tutkailivat innoissaan musiikkikauppoja ja mulla oli kylmä. Muutama kirpputorin tapainenkin käytiin kiertämässä, yhdessä kokeilin silinterihattua joka oli valitettavasti liian iso. Lopulta alkoi kai jollakulla kahvihammasta kolottaa ja etsiydyttiin Insomniaan. Hyvät kaupat tein: pelkkä lohi-sandwich ois ollu 5,25 €, mutta jos ostin kahvin lisäksi, hinta putosi 25 senttiä. Jälkiruoaksi kävin vielä ostamassa hurjan ison suklaamuffinssin, ja hyväätä oli. Hiukopalan jälkeen jatkettiin shoppailua, ja sen verran tuli kaupoissa kierreltyä, että tarttui lopulta mukaan ruskea pellavainen kaulahuivi (täällä on yllättäen sen verran tuulista, että olisi voinut sittenkin ottaa Suomesta sen kaulahuivin ja ehkä jotkut sormikkaatkin mukaan), ja pojilta poimittu Vampire Weekend –levy. Kauppakeskuksesta käveli ulos pehmistä syöviä ihmisiä, ja sieltä löytyi suklaakauppa, mutta jäätelöä en löytänyt ja suklaakaupassa oli liikaa muovisia käärepapereita.
Jarno ja Olli olivat jo hostellilla odottelemassa kun sinne viimein takaisin eksyttiin, ja lähtivät keittiöön laittamaan pastaa ruoaksi. Minä ja Aleksi lähdettiin vastaan Pauliinaa, joka saapui seurakseni seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Ruokailusta tuli vähän kiireinen, kun koetettiin vielä ennen poikien Irlannista lähtöä ehtiä käymään Jamesonin tislaamolla. Ehdittiin kyllä paikalle ennen viimeisen kierroksen alkua, mutta kierros oli loppuun myyty ja pojat joutuivat palaamaan ”tyhjin käsin”. Välissä vietiin Pauliinan rinkka Oisínille koska Pauliina nukkui siellä (vain muutaman korttelin päässä Four Courts Hostellista), ja lähdettiin tutustumaan irlantilaiseen pubielämään. Pojilla oli lista Oisínin lempipubeista, joista harva tosin kolahti.
Ensimmäinen pubi ei viihdyttänyt meitä järjettömän kauaa: yläkerta oli täysi pientä sivusoppea lukuun ottamatta, joten paettiin alas, mutta pian paettiin takaisin sillä alakerrasta löytyi hevi-musiikkia-liian-kovalla. Muutama vaihtoehto skipattiin kun oli liian marmorista ja hienoa, mutta mun, Aleksin ja Pauliinan viimeinen paikka jäi kyllä positiivisesti mieleen: Matalahko katto ja eri kokoisia huoneita eri suuntiin. Siinä sitten istuttiin jutustelemaan tiskin lähelle, olisiko se nyt ollut olohuone vai ruokailuhuone, ja kun nälkä tuli niin hiukopaloja tilattiin. Passelilla hinnalla Aleksi sai ihan taivaallisen hyviä friteerattuja sipuleita, minä paksua sipulikeittoa ja pari leipäviipaletta, ja Pauliina, Olli ja Jarno jakoivat lautasellisen erinäisiä friteerattuja ruoanmurusia; herkkusieniä ja simpukoita taisi olla, chipsien kera. En kyllä luultavasti löytäisi paikkaa uudelleen – olen ihan onneton painamaan nimiä mieleeni, mutta pitkän matkaa käveltiin Liffeyn (kaupungin halkaiseva joki) vartta takaisin päin ennen kuin ohitettiin Four Courts Hostel.
Sunnuntaina etsiydyttiin syömään irlantilaista iltapalaa, koska pitihän Jarnonkin saada se testata lyhyellä Irlannissa käynnillään (niille jotka eivät Ollin blogia ole lukeneet: Jarno on siis Ollin kaveri joka tuli keskiviikosta sunnuntaihin Ollin seuraksi). Perinteinen irlantilainen aamiainen on kovasti proteiini- ja rasvapitoinen, ja sillä pärjää kuulemma pitkälle iltapäivään. Lautasella näkyi olevan sekä white puddingia että black puddingia (kutakuinkin verimakkaraa) sekä makkaraa, ja lisäksi pekonia, kananmunaa, sieniä ja paahtoleipää. Ja teetä. Itse en tätä irlantilaisherkkua kokeillut, sillä olen kääntynyt lahkolaisuuteen ja syön nykyään kasvisruokaa (sivuhuomautuksena: kala on vesikasvi). Omalla lautasella oli ainakin hedelmiä ja mysliä, valkoinen mömmö olisi saattanut olla esimerkiksi maustamatonta jogurttia (joka on muuten toisena sivuhuomautuksena täällä halvempaa kuin maustetut jogurtit).
Aamiaisen jälkeen pööpöiltiin hetki ympäriinsä ja nautittiin aurinkoisesta säästä jota taisi riittää koko Dublinin matkan ajan. Joskus puolen päivän jälkeen käytiin hakemassa rinkat hostellilta ja saatettiin pojat bussipysäkille odottamaan kentälle menevää linja-autoa.
Paikalle pysähtyi jossain vaiheessa iso taksi, jolta Jarno sai kuin saikin tingittyä hintaa kuudesta viiteen euroon per nenu. Niin oli Irlanti pian kolmea suomalaista köyhempi, ja me suunnattiin Pauliinan kanssa Jamesonin tislaamoon aikaa tappamaan, kun junan lähtöön oli vielä kaksi tuntia aikaa. Tällä kertaa päästiin mukaan kierrokselle vajaan puolen tunnin odotuksella. Tislaamoreissu olisi ihan oma juttunsa kertoa, saatan ehkä jossain vaiheessa laittaakin. Mielenkiintoisia juttuja oppi viskin valmistuksesta.
Tislaamolta meinasi tulla hoppu – kyllähän aikaa vielä jonkin verran oli, mutta onnistuttiin lukitsemaan itsemme Oisínin sisäpihalle Pauliinan rinkkaa hakiessa. Onneksi pihapiirissä on monta asukkia (kerrostaloja siis), ja arviolta viiden minuutin odottelun ja Oisínille soittelun jälkeen kolme tyttöä tuli portista sisään ja päästi meidät ulos. Siinä sitten helteessä juostiin Liffeyn vartta juna-asemalle, Pauliina 20-kiloinen rinkka selässään. Ehdittiin lippu ostaa mutta pakkohan siinä kiireessä on jotain säheltää; leimasin oman lippuni väärille laitureille menevillä porteilla – jossa onneksi vahtimies pelasti ja avasi portin että pääsen takaisin (kun kaiketi tiesi ettei siitä ole junaa lähdössä). Seuraavilla porteilla oli vähällä tulla ongelma, kun olin jo leimannut lippuni ja portit eivät sitä hyväksyneet. Ja jälleen kerran tuli urhoollinen vahtimiesapuun ja pelasti tilanteen kun hätäisellä englannilla selitin että menin tuolla äsken vahingossa vääristä porteista ja juna lähtee kolmen minuutin kuluttua...
Junamatka meni mukavasti, jutustelin hetken aikaa vastapäätä istuneen australialaislääkärinaisen kanssa. Osattiin jäädä oikealla asemalla, ja asemalta virkailija soitti taksin meitä hakemaan, kun Elaine viettää viikonloput vanhempiensa luona (”kotona”) eikä ollut vielä ehtinyt palata. Säästä jutellen hurautettiin kuuden euron arvoinen matka kotiovelle, ja löysin vielä avaimetkin laukun pohjalta joten loppu hyvin kaikki hyvin. Tai niinhän sitä luulisi, mutta kun avasin oven, alkoi oven pielessä hälytin piipata, että ”tunnuslukua tähän tai älähdän”. Noh, eihän mulle sitä tunnuslukua kukaan ollu muistanu kertoa, joten laite älähti sitten sellaisen miedon puoli tuntia ulkona, ja jatkoi vielä sisällä senkin jälkeen. Sisäpirinää tosin ei paljoa kuultu, kun säikähdin sen verran että laitoin oven takaisin kiinni ja lukkoon. Yritin soittaa Elainelle välittömästi kun tajusin hälyttimen olevan päällä, mutta numero ei toiminut. Valitettavasti naapureistakaan ei ollut apua; kukaan ei tahdo availla ovia poliitikkojen pelossa (täällä on kohta paikallisvaalit eli varmaan kunnallisvaaleja vastaavat).
Kun naapurin Puolalainen (isolla, koska sen nimi on nyt Puolalainen koska en tiedä minkä maalainen se on, joku vain jossain vaiheessa epäili että voisi olla puolalainen) tuli ulos tuomaan pihalla leikkiville lapsille ruokaa, säntäsin sen kimppuun ja pyysin apua. Puolalaisen tyttö toimi tulkkina, sillä äidin englanti oli helppo, mutta viimeinen nainen alkoi toistaa sanoja garda ja police ja osoitti erästä naapurin ovea, jonka takana kaiketi asui poliisi. Valitettavasti vain hänkään ei avannut, mutta sainpa syyn tervehtiä Puolalaista aina ohimennessä :). Lopulta uskallettiin häiritä Oisínia vapaapäivänä, ja saatiin kautta selvitettyä, että oli nolla liikaa Elainen puhelinnumerossa. Elainelta taas saatiin koodi jolla saatiin hälytys pois ja päästiin laittamaan ruokaa – taisihan tuo alkaa jo hiukoa kuuden jälkeen kun pohjalla oli vain aamupala.
Ja niin vihdoin lopulta sittenkin saatiin ensimmäinen viikonloppu Dublinissa kunniallisesti päätökseen, väsyneitä oltiin ja uni taisi tulla äkkiä kun sänkyihin illalla kömmittiin.
Keskiviikkona sain seuraksi kolmannen pojan, Jarnon, joka tuli Ollia tervehtimään ja lentolaukkujen painokiloja jakamaan. Kun pojat juttelivat lamasta ja muista aikuisten jutuista, siirryin vähin äänin olohuoneeseen katsomaan telkkua Elainen kanssa. Torstai-iltana vietettiin poikien läksiäisissä paikallisessa pubissa jonka nimeä en muista. Mukava nähdä työkavereita töiden ulkopuolella, vaikka itsellä ei ollutkaan kovin paljoa jutusteltavaa. Paremmin tutustuin muutamaa vuotta itseäni vanhempaan Maeveen, joka on farmasian harjoittelussa. Täällä harjoittelu kestää vuoden (viimeinen vuosi pelkkää harjoittelua), kun Suomessa harjoittelua on puoli vuotta kahdessa osassa.
Kovin tarkkoja muistikuvia viime viikosta ei ole, kun olen laiska ajattelemaan kovin kauas. Perjantaina heräiltiin rauhassa, pojat pakkailivat mukaan kaiken minkä saivat mahtumaan, ja niin myöhään lopulta meni että Elainen ruokatauon (klo 13-14) jälkeen päästiin kyydillä sairaalan risteykseen, josta käveltiin keskustan kautta asemalle. Pysähdyttiin postille jokuseksi minuutiksi, jotta Olli sai long boardin ja hurlingmailat postiin. Postissa jonotti reilusti parikymmentä ihmistä, ja tilanne olisi voinut näyttää pahalta, sillä aikaa oli vain puoli tuntia. Jono kuitenkin eteni huomattavasti nopeammin kuin Joensuun Nordealla, ja vartissa saatiin mailat ja lauta postiin. Ulkona ehdittiin sillä välin nauttia kolmesta aurinkoisesta hetkestä ja kahdesta sadekuurosta, joista jälkimmäisen sekaan oli muutama hassu raekin eksynyt. Ei sentään raekuuroa tullut niskaan, eikä mainittavasti kastuttu. Mutta kuten sanottu, sää Irlannissa voi olla kovasti vaihtelevainen. Sitten hiihdettii, kuka pidemmillä, kuka lyhemmillä jaloilla asemalle (Olli hoipertelee joskus aika kyytiä ja minä nurisen siitä), liput ostettiin ja asemalla odotellessa aurinko paistoi. Täällä ei muuten junaan käy mikään muu kuin Irlantilainen opiskelijakortti jos meinaa opiskelija-alennusta saada, vaikka useisiin muihin paikkoihin kannattaa tyrkyttää suomalaistakin versiota.
Dublinin auringossa suunnattiin ensimmäisenä hostellille, ja kun rinkat saatiin selästä,
etsittiin syömästä. Osuttiin mukavaan kuubalaiseen(?) paikkaan. Namiruokaa oli, Ollilta sain vielä loppuun hyviä dippejä - olin yllättynyt siitä, että minttudippi voi olla hyvää. Yleensä se ei kuulemma olekaan. Ruoan jälkeen pojat sekoittivat mun päätä vähän lisää Dublinin mutkaisilla kadunpätkillä, löydettiin joku nätti puisto jonka nimeä en muista, istuttiin vähän aikaa katselemassa sorsia ja auringonpaiste ah kerta kaikkisen nätti päivä ^^. Vähän vielä kun kierteli ympäriinsä niin illalla sänkyyn kömpiessä oli jo tuutilullaa äkkiä unessa. 
Four Courts Hostel osoittautui vielä ihan hyväksy paikaksi nukkua, ja sijaintikin on hyvä. Vertailla voi tietysti vasta kun kokeilee muitakin...Lauantaina herättiin verkalleen, hostellin aamupala loppui puoli kymmeneltä ja sitä ennen käytiin vetämässä naamaan paahtoleipää ja muroja. Joskus kun sinne asti selvittiin, lähdettiin kaupungille käppäilemään, pojat tutkailivat innoissaan musiikkikauppoja ja mulla oli kylmä. Muutama kirpputorin tapainenkin käytiin kiertämässä, yhdessä kokeilin silinterihattua joka oli valitettavasti liian iso. Lopulta alkoi kai jollakulla kahvihammasta kolottaa ja etsiydyttiin Insomniaan. Hyvät kaupat tein: pelkkä lohi-sandwich ois ollu 5,25 €, mutta jos ostin kahvin lisäksi, hinta putosi 25 senttiä. Jälkiruoaksi kävin vielä ostamassa hurjan ison suklaamuffinssin, ja hyväätä oli. Hiukopalan jälkeen jatkettiin shoppailua, ja sen verran tuli kaupoissa kierreltyä, että tarttui lopulta mukaan ruskea pellavainen kaulahuivi (täällä on yllättäen sen verran tuulista, että olisi voinut sittenkin ottaa Suomesta sen kaulahuivin ja ehkä jotkut sormikkaatkin mukaan), ja pojilta poimittu Vampire Weekend –levy. Kauppakeskuksesta käveli ulos pehmistä syöviä ihmisiä, ja sieltä löytyi suklaakauppa, mutta jäätelöä en löytänyt ja suklaakaupassa oli liikaa muovisia käärepapereita.
Jarno ja Olli olivat jo hostellilla odottelemassa kun sinne viimein takaisin eksyttiin, ja lähtivät keittiöön laittamaan pastaa ruoaksi. Minä ja Aleksi lähdettiin vastaan Pauliinaa, joka saapui seurakseni seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi. Ruokailusta tuli vähän kiireinen, kun koetettiin vielä ennen poikien Irlannista lähtöä ehtiä käymään Jamesonin tislaamolla. Ehdittiin kyllä paikalle ennen viimeisen kierroksen alkua, mutta kierros oli loppuun myyty ja pojat joutuivat palaamaan ”tyhjin käsin”. Välissä vietiin Pauliinan rinkka Oisínille koska Pauliina nukkui siellä (vain muutaman korttelin päässä Four Courts Hostellista), ja lähdettiin tutustumaan irlantilaiseen pubielämään. Pojilla oli lista Oisínin lempipubeista, joista harva tosin kolahti.
Ensimmäinen pubi ei viihdyttänyt meitä järjettömän kauaa: yläkerta oli täysi pientä sivusoppea lukuun ottamatta, joten paettiin alas, mutta pian paettiin takaisin sillä alakerrasta löytyi hevi-musiikkia-liian-kovalla. Muutama vaihtoehto skipattiin kun oli liian marmorista ja hienoa, mutta mun, Aleksin ja Pauliinan viimeinen paikka jäi kyllä positiivisesti mieleen: Matalahko katto ja eri kokoisia huoneita eri suuntiin. Siinä sitten istuttiin jutustelemaan tiskin lähelle, olisiko se nyt ollut olohuone vai ruokailuhuone, ja kun nälkä tuli niin hiukopaloja tilattiin. Passelilla hinnalla Aleksi sai ihan taivaallisen hyviä friteerattuja sipuleita, minä paksua sipulikeittoa ja pari leipäviipaletta, ja Pauliina, Olli ja Jarno jakoivat lautasellisen erinäisiä friteerattuja ruoanmurusia; herkkusieniä ja simpukoita taisi olla, chipsien kera. En kyllä luultavasti löytäisi paikkaa uudelleen – olen ihan onneton painamaan nimiä mieleeni, mutta pitkän matkaa käveltiin Liffeyn (kaupungin halkaiseva joki) vartta takaisin päin ennen kuin ohitettiin Four Courts Hostel.
Sunnuntaina etsiydyttiin syömään irlantilaista iltapalaa, koska pitihän Jarnonkin saada se testata lyhyellä Irlannissa käynnillään (niille jotka eivät Ollin blogia ole lukeneet: Jarno on siis Ollin kaveri joka tuli keskiviikosta sunnuntaihin Ollin seuraksi). Perinteinen irlantilainen aamiainen on kovasti proteiini- ja rasvapitoinen, ja sillä pärjää kuulemma pitkälle iltapäivään. Lautasella näkyi olevan sekä white puddingia että black puddingia (kutakuinkin verimakkaraa) sekä makkaraa, ja lisäksi pekonia, kananmunaa, sieniä ja paahtoleipää. Ja teetä. Itse en tätä irlantilaisherkkua kokeillut, sillä olen kääntynyt lahkolaisuuteen ja syön nykyään kasvisruokaa (sivuhuomautuksena: kala on vesikasvi). Omalla lautasella oli ainakin hedelmiä ja mysliä, valkoinen mömmö olisi saattanut olla esimerkiksi maustamatonta jogurttia (joka on muuten toisena sivuhuomautuksena täällä halvempaa kuin maustetut jogurtit).
Aamiaisen jälkeen pööpöiltiin hetki ympäriinsä ja nautittiin aurinkoisesta säästä jota taisi riittää koko Dublinin matkan ajan. Joskus puolen päivän jälkeen käytiin hakemassa rinkat hostellilta ja saatettiin pojat bussipysäkille odottamaan kentälle menevää linja-autoa.
Paikalle pysähtyi jossain vaiheessa iso taksi, jolta Jarno sai kuin saikin tingittyä hintaa kuudesta viiteen euroon per nenu. Niin oli Irlanti pian kolmea suomalaista köyhempi, ja me suunnattiin Pauliinan kanssa Jamesonin tislaamoon aikaa tappamaan, kun junan lähtöön oli vielä kaksi tuntia aikaa. Tällä kertaa päästiin mukaan kierrokselle vajaan puolen tunnin odotuksella. Tislaamoreissu olisi ihan oma juttunsa kertoa, saatan ehkä jossain vaiheessa laittaakin. Mielenkiintoisia juttuja oppi viskin valmistuksesta. Tislaamolta meinasi tulla hoppu – kyllähän aikaa vielä jonkin verran oli, mutta onnistuttiin lukitsemaan itsemme Oisínin sisäpihalle Pauliinan rinkkaa hakiessa. Onneksi pihapiirissä on monta asukkia (kerrostaloja siis), ja arviolta viiden minuutin odottelun ja Oisínille soittelun jälkeen kolme tyttöä tuli portista sisään ja päästi meidät ulos. Siinä sitten helteessä juostiin Liffeyn vartta juna-asemalle, Pauliina 20-kiloinen rinkka selässään. Ehdittiin lippu ostaa mutta pakkohan siinä kiireessä on jotain säheltää; leimasin oman lippuni väärille laitureille menevillä porteilla – jossa onneksi vahtimies pelasti ja avasi portin että pääsen takaisin (kun kaiketi tiesi ettei siitä ole junaa lähdössä). Seuraavilla porteilla oli vähällä tulla ongelma, kun olin jo leimannut lippuni ja portit eivät sitä hyväksyneet. Ja jälleen kerran tuli urhoollinen vahtimiesapuun ja pelasti tilanteen kun hätäisellä englannilla selitin että menin tuolla äsken vahingossa vääristä porteista ja juna lähtee kolmen minuutin kuluttua...
Junamatka meni mukavasti, jutustelin hetken aikaa vastapäätä istuneen australialaislääkärinaisen kanssa. Osattiin jäädä oikealla asemalla, ja asemalta virkailija soitti taksin meitä hakemaan, kun Elaine viettää viikonloput vanhempiensa luona (”kotona”) eikä ollut vielä ehtinyt palata. Säästä jutellen hurautettiin kuuden euron arvoinen matka kotiovelle, ja löysin vielä avaimetkin laukun pohjalta joten loppu hyvin kaikki hyvin. Tai niinhän sitä luulisi, mutta kun avasin oven, alkoi oven pielessä hälytin piipata, että ”tunnuslukua tähän tai älähdän”. Noh, eihän mulle sitä tunnuslukua kukaan ollu muistanu kertoa, joten laite älähti sitten sellaisen miedon puoli tuntia ulkona, ja jatkoi vielä sisällä senkin jälkeen. Sisäpirinää tosin ei paljoa kuultu, kun säikähdin sen verran että laitoin oven takaisin kiinni ja lukkoon. Yritin soittaa Elainelle välittömästi kun tajusin hälyttimen olevan päällä, mutta numero ei toiminut. Valitettavasti naapureistakaan ei ollut apua; kukaan ei tahdo availla ovia poliitikkojen pelossa (täällä on kohta paikallisvaalit eli varmaan kunnallisvaaleja vastaavat).
Kun naapurin Puolalainen (isolla, koska sen nimi on nyt Puolalainen koska en tiedä minkä maalainen se on, joku vain jossain vaiheessa epäili että voisi olla puolalainen) tuli ulos tuomaan pihalla leikkiville lapsille ruokaa, säntäsin sen kimppuun ja pyysin apua. Puolalaisen tyttö toimi tulkkina, sillä äidin englanti oli helppo, mutta viimeinen nainen alkoi toistaa sanoja garda ja police ja osoitti erästä naapurin ovea, jonka takana kaiketi asui poliisi. Valitettavasti vain hänkään ei avannut, mutta sainpa syyn tervehtiä Puolalaista aina ohimennessä :). Lopulta uskallettiin häiritä Oisínia vapaapäivänä, ja saatiin kautta selvitettyä, että oli nolla liikaa Elainen puhelinnumerossa. Elainelta taas saatiin koodi jolla saatiin hälytys pois ja päästiin laittamaan ruokaa – taisihan tuo alkaa jo hiukoa kuuden jälkeen kun pohjalla oli vain aamupala.
Ja niin vihdoin lopulta sittenkin saatiin ensimmäinen viikonloppu Dublinissa kunniallisesti päätökseen, väsyneitä oltiin ja uni taisi tulla äkkiä kun sänkyihin illalla kömmittiin.
