Killarney weekend 2, Ring of Kerry

Tätä kirjoittaessa istun Killarney Court hotellin huoneessa numero 320, Maeve meni makailemaan peiton alle ja Pauliina laittautuu lähtöä varten, Check outiin on aikaa 7 minuuttia. Eilen illalla ja tänä aamuna kirjoittelin kortteja ja ajattelin sitä että kolme kuukautta on kohta takana, ja että kohta voisi tehdä jonkinlaisen yhteenvedon siitä, mitä tästä ajasta on jäänyt käteen. Ensin kuitenkin Kerryn matkasta. Täällähän käytiin jo Eilisin kanssa häitä viettämässä, mutta varsinainen Kerry luontoineen jäi melkein kokonaan näkemättä. Ja vaikka nyt tultiinkin jo torstai-iltana ja ollaan sunnuntai-iltaan asti, paljon on jäänyt ja jää näkemättä.

Torstaina lähdettiin siis töistä – muutamaa pientä vastoinkäymistä lukuun ottamatta suoraan ajamaan. Matka oli sateinen ja harmaa, ja harmaata oli luvattu koko viikonlopuksi, mutta ei sen väliä kun saatiin jäätelöä ja syötiin omia eväsleipiä. Lisäksi Pauliina viritteli Maeven oman erikoisen matkaradion meitä virkistämään, tunnelma oli varsin retkellinen. Kun yhdeksän jälkeen saavuttiin hotellille, piti heti (huoneeseen päästyä) alkaa soittelemaan kolmatta pyyhettä ja lisää maitoa ja teetä, kun sänkyä lukuun ottamatta kaikkea oli vain kahdelle. Ennen nukkumaan menoa mutustettiin loput eväsleivät ja riemuittiin pehmoisista sängyistä, joista ei hostelleissa ole päässyt nauttimaan.

Perjantain ja lauantain aikana selvitettiin mitä kolme tähteä tarkoittaa: hiustenpuhallin puhalsi Maeven hiuksia kaksi sekuntia ja sammui jättäen jälkeensä palaneiden hiusten käryn. Maeven hiusten. Ja respasta sanoivat että jäljellä on enää yksi toimiva kuivaaja, jonka saa käyttöönsä pyytäessä. Lisäksi langaton netti ei toiminut huoneissa vaikka netissä niin luvattiin. Noh, perjantaille riitti muuta ajateltavaa – ostettiin aamupala viereisestä Sparista (iso kuiva sämpylä 3 täytteellä 3 €), ja lähdettiin kiertämään Kerryn kierrosta eli Ring of Kerryä. Maeven äiti oli neuvonut viisaasti kiertämään kierroksen myötäpäivään, ettei jumituta kapeilla teillä bussien taakse, jotka saavat kiertää kierroksen vain vastapäivään.

Perjantaille oltiin luvattu hyviä sateita, mutta toisin kävi. Puoliaurinkoista oli, vähän ropsautti välillä vettä silloin kun oltiin autossa, mutta kertaakaan ei kastuttu. On se harmi, jää se oikea Irlanti kokonaan kokematta. Kaunista seutua on Kerry (Lounais-Irlantia), ei voi muuta sanoa. Ja pehnakas kun niin kauniiksi paljastui että joka paikkaan piti pysähtyä kuvaamaan, välillä hidastivat muut tienkäyttäjät liikennettä, mutta hitaan varmasti edettiin. Jutustettiin sitä, että näissä suunnittelemattomissa, liian aikatauluttomissa matkoissa on se mukava puoli että voi tehdä sitä mitä huvittaa, mutta havaittiin että aikatauluissa on se hyvä puoli – eli se järjestettyjen matkojen hyvä ja huono puoli – että ehtii loppupäässäkin tehdä jotain.


Alkumatkan maisemapysähdysten jälkeen suunnattiin mukavan näköiseen pikkukaupunkiin Kenmareen etsimään posti, sekä apteekki, josta sai vain tuumata, että ihmetavarakauppa: kun ohitti ensin lastenleffat, paristot ja valokuvakehykset, sivuutti sitten hyllykaupalla kosmetiikkaa, pääsi viimein tiskille jossa itse asiassa myytiin lääkkeitä. Eli ihan tavallinen irlantilainen apteekki. Mutta ah kun oli taas mukavan näköisiä taloja ja nättiä katukuvaa... Kenmaresta suunnattiin toiseen pikkukylään, Sneemiin, jossa käytiin ihmettelemässä kivikyhäelmiä ja ranskan resiventin (Charles de Gaulle joka asui kylässä muutamia vuosia vanhemmalla iällä) ja ottamassa lisää valokuvia ah minna rakastaa valokuvia ja pauliina sanoo että minna...! kun se ei enää jaksa olla kuvattavana tai odottaa minnaa joka kuvaa tai sitten se muuten vaan ihmettelee että miksi minna ottaa niin paljon kuvia mutta pitää ottaa paljon kuvia että edes joku onnistuu minna oppi sen ottaessaan kiitoskorttikuvia lakkiaisia varten.





Missattiin matkan varrella monta paikkaa, mutta hyvä tieltäpoikkeama löydettiin – kiviähän ne vain olivat, vaikka sanoivatkin 2000 vuotta vanhoiksi, mutta muurien päällä oli kiva kiipeillä ja ottaa kuvia, siinä ihan vanhakin nuortui vaikkei hippaa leikittykään. Sitten piti jo päästä kivistä eroon vähäksi aikaa, ja poikettiin matkan varrella beachille. Oli bikinitkin mukana (mulla ja Pauliinalla), ja oltaisiin voitu uida Atlantissa säänkin puolesta, jos olisi ollut mahdollista käydä suihkussa suolaisen kylvyn jälkeen, ja kai meitä nälkäkin ajoi eteenpäin. Watervillessäkin pysähdyttiin vain ottamaan kuva Charlie Chaplinin patsaasta, jonka lomapaikka paikka oli aikoinaan ollut, ja ohitettiin niemennokan beachit että päästiin pian Cahersiveen syömään. Mutta kappas kun paikalle tultiin, oltiinkin liian ajoissa menossa iltaruokaa syömään, ja aukiolevista paikoista päädyttiin kiinalaiseen. Ei kyllä haitannut, oli annoksista parhaan näköinen ja makuinen, ettäs tiedätte :D Siinä vaan matkaa jatkaessa huomattiin, että nälkä oli ehkä ollut liian kova, ja oltiin missattu Valencia Island, joka on kuulemma valtavan kaunis. Sellaista sattuu, täytynee tulla uudestaan.





Loppumatkalla ei ollut jäljellä montaa paikkaa, ja sitäkin helpommalla ne ohitettiin kun olivat ehtineet mennä kiinni. Niinpä me väsyneen onnellisina palattiin Killarney:in syömään jäätelöä Murphys:ille. Ja tähän väliin on pakko mainostaa, voi että mikä jäätelöparatiisi, viimeksi käydessä jo käytiin maistamassa mutta ensimmäisellä kerralla hyvää ei välttämättä osaa arvostaa yhtä paljon kuin toisella; hymyilevät myyjät, paljon maistiaisia ja jäätelöstä kehtaa kyllä maksaa sekä palvelun, maistiaisten että maun puolesta. Guinnesiäkin saa jäätelön muodossa, ja maistiaislusikallisen perusteella oli ihan hyvää. Ihastuin kuitenkin Honeycombiin, jossa on hunajapalasia jäätelössä voi että voi e-t-t-ä ! NaM. Tahtoo Suomeen samanlaista. Kokeilematta jäivät herkullisen kuuloiset jälkiruoat (Titanic Banana Split eli jäätelö-bananivene, tai Murphys Chocolate Extravaganza jossa on suklaatasuklaatasuklaata ja ”for serious chocoholics only”). Niin että moneskolie hyvä syy tulla takaisin Irlantiin.


Kun viimein päädyttiin takaisin hotellille, oltiin kaikki enemmän tai vähemmän väsyneitä, mutta minä joukon nuorimpana olin vanhinjaväsynein ja jäin kortteja kirjoittamaan kun tytöt lähtivät tutustumaan yöelämään. Tuumasin tässä männäviikolla nääs että jos kortit kulkevat kolmesta neljään päivään, ja lennän viikon päästä Suomeen, olisi kortit parempi lähettää piakoin. Niin että tyytyväisenä kolmanneksen korteista kirjoitettuani painelin pehkuihin puoliltaöin, ja heräsin lauantaihin huomattavasti tyttöjä virkeämpänä.

Dublin weekend_2

Koska asutaan Pauliinan kanssa Irlannissa 3 kuukautta, päätettiin että meidän on jossain vaiheessa pakko ehtiä nähdä vähän Dubliniakin. Niinpä mentiin eräänä perjantaina ei niin kovin kauan sitten töistä Oisinin ja Joannan luo yöksi, koska Pauliina osallistui lauantaiaamuna Phoenix-parkissa (isossa puistossa) 5 mailin juoksukisaan. Yksi mailihan on siis 1,6 km, jotain sentään on täälläkin opittu. Irlantilaiset ovat muuttaneet metrijärjestelmään vasta muutama vuosi sitten, ja siksi täällä puhutaan esimerkiksi painoissa vieläkin kivistä ("stones") ynnä muuta hassua mistä ei saa selvää.

Ja hupsis kun piti lauantaiaamuna herätä aikaisin että ehtii, sää oli kylmänkostea, mutta heräsipähän äkkiä, kun kilpailun lähtöpaikalle oli neljänkymmenen minuutin kävelymatka. Mielenkiintoinen tapahtuma kyllä; kun viitisen tuhatta ihmistä juoksi ohi ja alkuruuhka oli huima, tuli välillä mieleen että onko niillä joku teleportti mistä ne nappaa kaikki maailman urheilijat yhtäkkiä Phoenixparkkiin juoksemaan, eihän niistä meinannut tulla loppua millään! Kun ajattelin kahden minuutin jälkeen että kohta varmaan loppuvat, niin sain istua paikallani vielä neljä kertaa saman ajan :D Mutta Pauliina pärjäsi hyvin, huusin sille viimeisessä mutkassa (jonka luulin olevan juuri ennen maalia, kun en tarkistanut asiaa, mutta siitä olikin vielä ainakin puoli mailia :D), että hyvä Pauliina ja suomalaisella sisulla ja mitähän muuta, en ehtinyt läpyttää käsiä kun otin kiireisenä valokuvaa, mutta huomasin että päät kääntyivät ja ihmiset hymyilivät (hyväntahtoisesti) molotukselleni. On kai se yllättävää kun kuulee vierasta kieltä "paikallisissa" juoksukisoissa.


Kisan jälkeen palattiin majapaikkaan, Pauliina kävi suihkussa ja syötiin leipää ja katsottiin minne on järkevää mennä kun paikat tuppaavat menemään lauantaina aikaisin kiinni. Hirmuisesta listasta karsiutuivat Trinity Collegea, National Gallerya ja mahdollisesti-jos-keretään Dublinin linnaa lukuun ottamatta kaikki, kun aikaa jäi vain nelisen tuntia. Trinitylle eli Dublinin kaiketi tunnetuimmalle yliopistolle suunnattiin ensimmäisenä, koska siitä oltiin kuultu paljon hyvää eikä haluttu jättää välistä. Paikalle saavuttaessa edellinen ryhmäkierros oli juuri lähtenyt, joten odotettiin puolisen tuntia seuraavan alkua. Lipunmyyjät eivät sitten, tiedoksi vain, tunne mitään sääliä opiskelijoita kohtaan, koska he ovat itsekin opiskelijoita, niin että alennuksia ei tipu.

Ihan mukavan näköinen paikka se Trinity, aurinko vaan jäi puuttumaan. Onneksi Pauliinan sateenvarjossa on auringonkukkia, ne ajaa melkein saman asian, ja kun niitä katselee oikeasta kuvakulmasta niin ei kastukaan. Ihmeteltiin pallopallonsisällä taideteosta, en jaksa metsästää teoksen englanninkielistä nimeä. Lipun hintaan sisältyi myös kierroksen päätyttyä kelttien kirjan ja vanhan kirjaston katsominen. Alettiin vaan taas olla niin nälkäisiä ja väsyneitä ja päänsärkyisiä ettei oikein jaksettu perehtyä kelttien kirjaan kun paikka oli kovasti täynnä turisteja. Niinpä katseltiin lähinnä pieniltä screeneiltä näytettyjä videoita kirjojen tekemisestä, nätiltä näytti. Vanhassa kirjastossa viihdyttiin vähän pidempään, harmi kun ei saanut valokuvata, mutta postikorteista näkyy. Lämpimän ruskea, vanhan (ja turistien) tuoksuinen paikka, jossa kirjat on järjestetty ei aakkosten vaan koon mukaan (mikä on tietysti aina varsin kätevää) niin, että alimmalla hyllyllä ovat suurimmat kirjat, ja ylhäällä pienimmät.


Oltiin päätetty selvitä nälästä niin kauan kunnes saatiin kierrettyä paikat, ettei menetetä aikaa syömiseen. Kyllä voi joskus olla elämä rankkaa. Suunnattiin kuitenkin Trinityltä Kansallisgalerriaan (jonne on ilmainen sisäänpääsy) kultturisoitumaan. Ehdittiin kierrellä reilun tunnin verran muistaakseni, valokuvia ei tietenkään ole, eli jokainen voi mennä itse tutustumaan (suosittelen). Tosin oli kyllä sellainen kulttuuripläjäys että ilmat pihalle, kun meidät sulkemisaikaan ystävällisesti paimennettiin - siis kirjaimellisesti paimennettiin, meidät ohjattiin johonkin suuntaan jossa tuli toinen vahtimies vastaan ja käänsi turistilauman tuosta ovesta jonka takana taas joku oli ohjaamassa kääntymään toiseen suuntaan - ulos, oli pää niin täynnä että piti istahtaa kadulle vähäksi aikaa selkeyttämään ajatuksiaan että pystyi miettimään mitä seuraavaksi. Merrion Square (puisto) olisi ollut vieressä, mutta jäi käymättä ja kiertämättä kun se nälkä, se nälkä. Sen takia olisi kiinnostanut, että Merrion Squaren ympärillä on kuulemma kivannäköisiä ovia ja ovenkolkuttimia. Matkalla Temple Barin alueelle vatsan vaatimuksia toteuttamaan saatiin muutama räpsy - punainensininenkeltainenvihreä ja leijonanpää.


Maltettiin käydä vielä Stephen greenin sisäreunaa kävelemässä, mutta siihen jäi meidän Dublinkierros siltä erää. Temple Barissa mentiin Italialaispaikkaan jossa oli Venuksen kuvia seinillä, ihan jees paikka ja mukava tarjoilija. Kaksikymmentä minuuttia ennen ruokailun lopettamista saatiin viestin Oisínilta, että lähdetäänkö näköalapaikalle syömään, mutta minkäs teet. Otettiin seinänaapurista kallista italialaisjäätelöä jälkiruoaksi, varsin syötävää oli jäätelökin. Kuunneltiin tovi katumusiikkia ennen kuin suunnattiin Oisínin luo lepuuttamaan jalkoja. Jäi Breakfast at Tiffany's leffa katsomatta kun meni ilta myöhäksi, tosin meni sitten valvoessa kuitenkin, Pauliina maisteli munalikööriä eikä tykännyt :D Ilmekuvat kuuluu mun henkilökohtaisiin suosikkeihin, ajoitusta pitää vielä vähän harjoitella. Niin ja mietittiin illalle opiskelijateatteriakin, jonka mainos nähtiin yliopistolla, mutta sekin jäi sitten väsymyksen takia väliin. Voi että kun ois niin paljon tekemistä!


Sunnuntai aukeni vähemmän sateisena kuin lauantai. Herättiin taas aikaisin, kun oli tarkoitus ottaa kello 9.15 metro Tallaghiin, josta Orla meidät poimi kyytiin. Matkalla oli hassuja pysäkkejä Punainen lehmä ja Belgrad. Me saatettiin olla vähän väsyneitä valvomisesta ja heräämisistä, mutta siinä puoli tuntia odotellessa herättiin kyllä hyvästi, ja tuumattiin että Irlantilaiset ei tosiaan ole niin kovian tarkkoja aikataulusta, kun oltiin vielä otettu varttia myöhempi juna ja ehdittiin odotella puoli tuntia :D. Matkaan lähdettiin petroiliaseman kautta, ajettiin vallan kaunista pikkutietä "vuorien" yli, mutta kuvia oli hankala ottaa 1) autossa olon 2) pusikoiden takia. Ja Pauliina kiittää. Kerran pysähdyttiin matkalla oikomaan jäseniä vesiputouksen lähelle ja Pauliina meinasi karata patikoimaan kun se näki sellaisia makkaranpaistolla metsänreunassa. Tai ei niillä makkaraa kai ollut, mutta nuotio ja teltat. Saatiin kuitenkin Orlan kanssa Pauliina kiinni ja pakotettiin se takaisin autoon... Toisilla vaan on urheilu verissä ja mielenpäällä. Noh, tietääpähän Pauliinakin että Irlannissakin voi vaeltaa ja suunnistaa.


Matkan päätepiste oli Glendalough, jonne voi tehdä matkoja Wiklowsta Dublinin eteläpuolelta. Glendalough on taas vanha luostari, jossa on Irlannin parhaiten säilynyt pyörötorni. Paikka on St. Kevinin 500-luvulla perustama, ihan mukavan näköinen mutta turistintäyteinen. Orla antoi vinkiksi, että talvella paikka on myös kaunis mutta vähemmän kansoitettu. Nautittiin kuitenkin opastetusta kierroksesta, kuultiin kerrankin vähän muita teorioita pyörötornien korkeille oviaukoille kuin viikinkien hyökkäykset; kuten opas viisaasti sanoi - kuka loppujen lopuksi haluaisi sulkeutua torniin ylhäisyyteen kun näkee hyökkääjän tulevan; todennäköisesti munkit ovat ennemmin paenneet vuorille, ainakin sen kerran jälkeen kun viisikymmentä munkkia poltettiin tornissa elävältä erään hyökkäyksen aikana. Tosin yhtään uskottavammalta ei kuulosta, että ovi olisi kolmen metrin korkeudella rakennuksen tasapainottamisen takia. Kolmatta selitystä en muista...



Kyllähän sitä taas kaikenlaista tuli kuultua, mutta liian monta reikää on päässä niin eihän siellä mikään pysy. Sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta, että postikortit olivat isoja ja halpoja, ja turistikierroksen voi etukäteen varaamalla saada myös ruotsinkielellä. Mutta järvien ympäri kävellessä (matkalla nähtiin ainakin kameran ruudulta jos ei muuten) nähtiin jyrkänne tai seinämä, jossa St. Kevin erakkona asusteli luolassansa, jota Kevinin pediksi kutsutaan. Syöminen on kumminkin aina tärkeimpänä mielessä, ja Orla vei meidät erittäin mukavaan (ja kaiketi muidenkin mielestä mukavaan kun oli niin täyttä) paikkaan, jossa oli myymälä ja kahvila. Aikataulullisesti oli vain sen verran kiire, ettei ehditty syömän jälkeen paljoa tutkailla myymälän puolta, hirmuisesti oli kivaa tavaraa mutta ostettiin vain Pauliinan kanssa jälkiruoat kotimatkalle junaan. Sitten hurjasteltiin takaisin siihen T:llä alkavaan paikkaan josta aamulla Orlan kanssa lähdettin, ja köröteltiin ratikalla takaisin Dubbeliin, ja jäi vielä kaksikymmentä minuuttia aikaa kävellä Oisinin luo jonne oltiin jätetty tavarat, ja takaisin juna-asemalle, ei meinannut kuin tulla hiki, ja tuumin Pauliinalle ääneen, että milloinkahan sitä ei Irlannissa olisi tullut junaan kiireessä ja hikisenä. Mutta ehkä sitä vielä joskus oppii.

One day in Stokestown

Galwayn jälkeen oli alunperin tarkoituksena käydä tutustumassa Sligoon, mutta moninaisten komplikaatioiden jälkeen (Maeve ["Meiv", pre-reg. eli farmasian opiskelija töistä] olikin tulossa takaisin samana päivänä ja aikaisin, ja junat kulkivat hankalasti tai eivät ollenkaan) otettiin suunnaksi Strokestown, että nähdään edes vähän pohjoisempaa Irlantiakin. Maeven ystävä oli siis lähdössä vähän sille suunnalle tekemään häämeikkiä ja Maeve oli lähdössä kyyditsemään, joten bongattiin kyyti ja mentiin vähän pidemmälle viettämään aikaa meikinteon ajaksi. Lueskeltiin opaskirjoista sitä sun tätä aikatauluista mutta mikään ei ollut oikeassa; Stokestownin piti kirjojen mukaan aueta kymmeneltä tai puoli yhdeltätoista, mutta kun ajettiin porteista sisään niin nähtiin kyltti jossa ilmoitettiin että vasta yhdeltätoista aukeaa. Niinpä siinä sitten istuttiin ja höpöteltiin autossa valokuvia kameroilta katsellen, ja mä kävin nappaamassa kuvan söpöstä kilpparista muurinkolossa.

Kun heelahoito sitten aukesi, käytiin ostamassa liput puutarhaan, museoon ja talokierrokselle, eli otettiin koko satsi. Kierroksen alkuun oli tunti, joten lähdettiin ensin pööpöilemään puutarhaan jossa lähinnä hassuteltiin koska ei se niin erikoinen ollut, en tiedä onko se johonkin aikaan kesästä kauniimpi. Tai virhee on kyllä aina kiva. Taivaa vaan oli harmaa. Löydettiin viinirypäleitä ja Orla-niminen perunalajike (Orla on irlantilainen nimi) ja kukkasia, ja ovi sekä venetsialainen ikkuna jotka oli huijausta; ne oli vaan kulissia, takana kasvoi kasveja. Mutta jättiläismäisiä ne oli, yritin avata ove kotiavaimella, mutta oli ihan liian pieni :(.


Mutta hupsista keikkaa kun puutarhan katseluun ei pitänyt mennä pitkään mutta meni kuitenkin, oli tarkoitus käydä peruna-/nälänhätämuseossa vielä ennen talokierroksen alkua, mutta juoksemiseksi meni kun jäi yli kymmenelle huoneelle alle 20 minuuttia aikaa, ja luettavaa olisi ollut paljon. Mutta minkäs teet, kun piti olla Maeven ystävää tiettyyn aikaan hakemassa. Mielenkiintoinen paikka museoksi kuitenkin, pilakuvia ja kuvia, lasitölkillinen perunoita (ihmetteln että eivätköhän ne koskaan pilaannu) ja toinen purkillinen sinistä töhnää jolla rutosta-tai-mikäs-se-olikaan päästiin.


Talokierroksella olisi kuvattavaa riittänyt koko päiväksi. Jotenkin vaan karulta tuntui miettiä, että kun ihmiset naapurissa ovat olleet katotta ja kärsineet nälänhädästä, on paremmalle väelle (miehille) kiikutettu pissapotta pöytään jottei heidän ole tarvinnut nousta päivällisen aikana pöydästä. Talossa nähtiin myös vanha tuttipullo (meni toimintamekanismi ohi kun innostuin liikaa kuvien räpsimisestä) ja muuta kummaa kamaa, ja kuultiin tarinoita. Opittiin että jo 1700-luvulla voitiin poistaa kylkiluita että oltaisiin hokemman näköisiä. Lasten opiskeluhuoneen seinät olivat ruotsinväreissä, jotta mieli säilyi pirteänä (ihan hauska idea sinänsä), ja ladyn pissapottaan oli kirjoitettu käyttöohjeet sisäpuolelle. Eli kaikenlaisia älyttömyyksiä kuultiin - mikä tietenkin tarkoittaa että mielenkiintoinen paikka oli talokin.


Kun oltiin päästy Strokestownista ja kopattu Maeven ystäväkin kyytiin, suunnattiin mahdollisesti K:lla alkavaan pikkukaupunkiin jossa käytiin syömässä ja kahvilla mukavannäköisessä pikkukahvilassa. Kun ystävykset puhuivat innoissaan omia juttuja pöydässä, me Pauliinan kanssa jonkin ajan päästä liuettiin paikalta tutkimaan kaupunkia vesisateessa. Kristallia olisi lähtenyt kalliilla mukaan, Pauliina kielsi minua menemästä turistikauppoihin kun ne alkavat jo kyllästyttää mutta kun minä tarvitsen kortteja kun olen kranttu ja niiden etsiminen kestää. Ei kuitenkaan ehditty pitkällekään, kun Maeve soitti, että nyt oltaisiin lähdössä kotiin, kysyttiin myyjältä että missä me oikein ollaan, rynnättiin ulos vesisateeseen ja otettiin valokuvia tyttöjä ootellessa. Ne tosin tuli kävellen eikä autolla, joten seikkailtiin sitten viidestään sateessa ja puhurissa autolle, heitettiin kolmas pyörä omalle (se paikkakuntalainen) ajopelilleen ja lähdettiin vesisateessa kotimatkalle.


Matkalla tytöt yrittivät kovasti saada meidät pelaamaan sanaleikkejä englanninkielellä, mutta väsymys painoi ja ajatus jumi. Niinpä leikki vaihtui äkkiä "hei, mä ajattelen jotain julkkista ja teidän pitää kysyä kysymyksiä joihin mä voin vastata vaan kyllä tai ei", mutta sekin leikki loppui lyhyeen kun mä en tiedä julkkiksia varsinkaan niin paljoa että pystyisin sanomaan onko ne kotoisin Euroopasta vai jostain muualta. Sitten puhuttiin leffoista, ja sovittiin että mennään Maeven kanssa tulevalla viikolla kinoon kattomaan eläviä kuvia. Kävi kuitenkin niin, kuten tarina paljastaa, että elokuvalle sovittiin päivä ja kellonaika, Minna ja Pauliina pyöräilivät keskustaan ja Maeve tuli autolla, mutta niin vain kävi että elokuva olikin alkanu 20 minuuttia ennen netissä ilmoitettua aikataulua, eikä koko iltana tullut mitään muuta järkevää joka olisi sopinut aikatauluun. Sinä iltana tytöt kävivät ostamassa Essolta 99:t eli isommat ja muhkummat ja kermaisemmat ja paksummat pehmikset halvemmalla kuin Suomesta, ja niitä sitten mentiin mutustamaan puistoon ja värjöteltiin kesää kun aurinko oli jo laskemassa ja Irlanti on aina Irlanti.

Muuta kerrottavaa meidän Strokestownin reissusta ei taida olla, mukava oli käydä edes päiväselti ja saatiinpahan yhdelle viikonlopulle jotain tekemistä ja toisaalta yksi sunnuntai olla kotona ja lojua ah tekemättä mitään. Niin että oikein mukava viikonloppu.