Koska asutaan Pauliinan kanssa Irlannissa 3 kuukautta, päätettiin että meidän on jossain vaiheessa pakko ehtiä nähdä vähän Dubliniakin. Niinpä mentiin eräänä perjantaina ei niin kovin kauan sitten töistä Oisinin ja Joannan luo yöksi, koska Pauliina osallistui lauantaiaamuna Phoenix-parkissa (isossa puistossa) 5 mailin juoksukisaan. Yksi mailihan on siis 1,6 km, jotain sentään on täälläkin opittu. Irlantilaiset ovat muuttaneet metrijärjestelmään vasta muutama vuosi sitten, ja siksi täällä puhutaan esimerkiksi painoissa vieläkin kivistä ("stones") ynnä muuta hassua mistä ei saa selvää.
Ja hupsis kun piti lauantaiaamuna herätä aikaisin että ehtii, sää oli kylmänkostea, mutta heräsipähän äkkiä, kun kilpailun lähtöpaikalle oli neljänkymmenen minuutin kävelymatka. Mielenkiintoinen tapahtuma kyllä; kun viitisen tuhatta ihmistä juoksi ohi ja alkuruuhka oli huima, tuli välillä mieleen että onko niillä joku teleportti mistä ne nappaa kaikki maailman urheilijat yhtäkkiä Phoenixparkkiin juoksemaan, eihän niistä meinannut tulla loppua millään! Kun ajattelin kahden minuutin jälkeen että kohta varmaan loppuvat, niin sain istua paikallani vielä neljä kertaa saman ajan :D Mutta Pauliina pärjäsi hyvin, huusin sille viimeisessä mutkassa (jonka luulin olevan juuri ennen maalia, kun en tarkistanut asiaa, mutta siitä olikin vielä ainakin puoli mailia :D), että hyvä Pauliina ja suomalaisella sisulla ja mitähän muuta, en ehtinyt läpyttää käsiä kun otin kiireisenä valokuvaa, mutta huomasin että päät kääntyivät ja ihmiset hymyilivät (hyväntahtoisesti) molotukselleni. On kai se yllättävää kun kuulee vierasta kieltä "paikallisissa" juoksukisoissa.
Kisan jälkeen palattiin majapaikkaan, Pauliina kävi suihkussa ja syötiin leipää ja katsottiin minne on järkevää mennä kun paikat tuppaavat menemään lauantaina aikaisin kiinni. Hirmuisesta listasta karsiutuivat Trinity Collegea, National Gallerya ja mahdollisesti-jos-keretään Dublinin linnaa lukuun ottamatta kaikki, kun aikaa jäi vain nelisen tuntia. Trinitylle eli Dublinin kaiketi tunnetuimmalle yliopistolle suunnattiin ensimmäisenä, koska siitä oltiin kuultu paljon hyvää eikä haluttu jättää välistä. Paikalle saavuttaessa edellinen ryhmäkierros oli juuri lähtenyt, joten odotettiin puolisen tuntia seuraavan alkua. Lipunmyyjät eivät sitten, tiedoksi vain, tunne mitään sääliä opiskelijoita kohtaan, koska he ovat itsekin opiskelijoita, niin että alennuksia ei tipu.
Ihan mukavan näköinen paikka se Trinity, aurinko vaan jäi puuttumaan. Onneksi Pauliinan sateenvarjossa on auringonkukkia, ne ajaa melkein saman asian, ja kun niitä katselee oikeasta kuvakulmasta niin ei kastukaan. Ihmeteltiin pallopallonsisällä taideteosta, en jaksa metsästää teoksen englanninkielistä nimeä. Lipun hintaan sisältyi myös kierroksen päätyttyä kelttien kirjan ja vanhan kirjaston katsominen. Alettiin vaan taas olla niin nälkäisiä ja väsyneitä ja päänsärkyisiä ettei oikein jaksettu perehtyä kelttien kirjaan kun paikka oli kovasti täynnä turisteja. Niinpä katseltiin lähinnä pieniltä screeneiltä näytettyjä videoita kirjojen tekemisestä, nätiltä näytti. Vanhassa kirjastossa viihdyttiin vähän pidempään, harmi kun ei saanut valokuvata, mutta postikorteista näkyy. Lämpimän ruskea, vanhan (ja turistien) tuoksuinen paikka, jossa kirjat on järjestetty ei aakkosten vaan koon mukaan (mikä on tietysti aina varsin kätevää) niin, että alimmalla hyllyllä ovat suurimmat kirjat, ja ylhäällä pienimmät.
Oltiin päätetty selvitä nälästä niin kauan kunnes saatiin kierrettyä paikat, ettei menetetä aikaa syömiseen. Kyllä voi joskus olla elämä rankkaa. Suunnattiin kuitenkin Trinityltä Kansallisgalerriaan (jonne on ilmainen sisäänpääsy) kultturisoitumaan. Ehdittiin kierrellä reilun tunnin verran muistaakseni, valokuvia ei tietenkään ole, eli jokainen voi mennä itse tutustumaan (suosittelen). Tosin oli kyllä sellainen kulttuuripläjäys että ilmat pihalle, kun meidät sulkemisaikaan ystävällisesti paimennettiin - siis kirjaimellisesti paimennettiin, meidät ohjattiin johonkin suuntaan jossa tuli toinen vahtimies vastaan ja käänsi turistilauman tuosta ovesta jonka takana taas joku oli ohjaamassa kääntymään toiseen suuntaan - ulos, oli pää niin täynnä että piti istahtaa kadulle vähäksi aikaa selkeyttämään ajatuksiaan että pystyi miettimään mitä seuraavaksi. Merrion Square (puisto) olisi ollut vieressä, mutta jäi käymättä ja kiertämättä kun se nälkä, se nälkä. Sen takia olisi kiinnostanut, että Merrion Squaren ympärillä on kuulemma kivannäköisiä ovia ja ovenkolkuttimia. Matkalla Temple Barin alueelle vatsan vaatimuksia toteuttamaan saatiin muutama räpsy - punainensininenkeltainenvihreä ja leijonanpää.
Maltettiin käydä vielä Stephen greenin sisäreunaa kävelemässä, mutta siihen jäi meidän Dublinkierros siltä erää. Temple Barissa mentiin Italialaispaikkaan jossa oli Venuksen kuvia seinillä, ihan jees paikka ja mukava tarjoilija. Kaksikymmentä minuuttia ennen ruokailun lopettamista saatiin viestin Oisínilta, että lähdetäänkö näköalapaikalle syömään, mutta minkäs teet. Otettiin seinänaapurista kallista italialaisjäätelöä jälkiruoaksi, varsin syötävää oli jäätelökin. Kuunneltiin tovi katumusiikkia ennen kuin suunnattiin Oisínin luo lepuuttamaan jalkoja. Jäi Breakfast at Tiffany's leffa katsomatta kun meni ilta myöhäksi, tosin meni sitten valvoessa kuitenkin, Pauliina maisteli munalikööriä eikä tykännyt :D Ilmekuvat kuuluu mun henkilökohtaisiin suosikkeihin, ajoitusta pitää vielä vähän harjoitella. Niin ja mietittiin illalle opiskelijateatteriakin, jonka mainos nähtiin yliopistolla, mutta sekin jäi sitten väsymyksen takia väliin. Voi että kun ois niin paljon tekemistä!
Sunnuntai aukeni vähemmän sateisena kuin lauantai. Herättiin taas aikaisin, kun oli tarkoitus ottaa kello 9.15 metro Tallaghiin, josta Orla meidät poimi kyytiin. Matkalla oli hassuja pysäkkejä Punainen lehmä ja Belgrad. Me saatettiin olla vähän väsyneitä valvomisesta ja heräämisistä, mutta siinä puoli tuntia odotellessa herättiin kyllä hyvästi, ja tuumattiin että Irlantilaiset ei tosiaan ole niin kovian tarkkoja aikataulusta, kun oltiin vielä otettu varttia myöhempi juna ja ehdittiin odotella puoli tuntia :D. Matkaan lähdettiin petroiliaseman kautta, ajettiin vallan kaunista pikkutietä "vuorien" yli, mutta kuvia oli hankala ottaa 1) autossa olon 2) pusikoiden takia. Ja Pauliina kiittää. Kerran pysähdyttiin matkalla oikomaan jäseniä vesiputouksen lähelle ja Pauliina meinasi karata patikoimaan kun se näki sellaisia makkaranpaistolla metsänreunassa. Tai ei niillä makkaraa kai ollut, mutta nuotio ja teltat. Saatiin kuitenkin Orlan kanssa Pauliina kiinni ja pakotettiin se takaisin autoon... Toisilla vaan on urheilu verissä ja mielenpäällä. Noh, tietääpähän Pauliinakin että Irlannissakin voi vaeltaa ja suunnistaa.
Matkan päätepiste oli Glendalough, jonne voi tehdä matkoja Wiklowsta Dublinin eteläpuolelta. Glendalough on taas vanha luostari, jossa on Irlannin parhaiten säilynyt pyörötorni. Paikka on St. Kevinin 500-luvulla perustama, ihan mukavan näköinen mutta turistintäyteinen. Orla antoi vinkiksi, että talvella paikka on myös kaunis mutta vähemmän kansoitettu. Nautittiin kuitenkin opastetusta kierroksesta, kuultiin kerrankin vähän muita teorioita pyörötornien korkeille oviaukoille kuin viikinkien hyökkäykset; kuten opas viisaasti sanoi - kuka loppujen lopuksi haluaisi sulkeutua torniin ylhäisyyteen kun näkee hyökkääjän tulevan; todennäköisesti munkit ovat ennemmin paenneet vuorille, ainakin sen kerran jälkeen kun viisikymmentä munkkia poltettiin tornissa elävältä erään hyökkäyksen aikana. Tosin yhtään uskottavammalta ei kuulosta, että ovi olisi kolmen metrin korkeudella rakennuksen tasapainottamisen takia. Kolmatta selitystä en muista...
Kyllähän sitä taas kaikenlaista tuli kuultua, mutta liian monta reikää on päässä niin eihän siellä mikään pysy. Sellainen mielenkiintoinen yksityiskohta, että postikortit olivat isoja ja halpoja, ja turistikierroksen voi etukäteen varaamalla saada myös ruotsinkielellä. Mutta järvien ympäri kävellessä (matkalla nähtiin ainakin kameran ruudulta jos ei muuten) nähtiin jyrkänne tai seinämä, jossa St. Kevin erakkona asusteli luolassansa, jota Kevinin pediksi kutsutaan. Syöminen on kumminkin aina tärkeimpänä mielessä, ja Orla vei meidät erittäin mukavaan (ja kaiketi muidenkin mielestä mukavaan kun oli niin täyttä) paikkaan, jossa oli myymälä ja kahvila. Aikataulullisesti oli vain sen verran kiire, ettei ehditty syömän jälkeen paljoa tutkailla myymälän puolta, hirmuisesti oli kivaa tavaraa mutta ostettiin vain Pauliinan kanssa jälkiruoat kotimatkalle junaan. Sitten hurjasteltiin takaisin siihen T:llä alkavaan paikkaan josta aamulla Orlan kanssa lähdettin, ja köröteltiin ratikalla takaisin Dubbeliin, ja jäi vielä kaksikymmentä minuuttia aikaa kävellä Oisinin luo jonne oltiin jätetty tavarat, ja takaisin juna-asemalle, ei meinannut kuin tulla hiki, ja tuumin Pauliinalle ääneen, että milloinkahan sitä ei Irlannissa olisi tullut junaan kiireessä ja hikisenä. Mutta ehkä sitä vielä joskus oppii.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti