Killarney weekend 2, Ring of Kerry

Tätä kirjoittaessa istun Killarney Court hotellin huoneessa numero 320, Maeve meni makailemaan peiton alle ja Pauliina laittautuu lähtöä varten, Check outiin on aikaa 7 minuuttia. Eilen illalla ja tänä aamuna kirjoittelin kortteja ja ajattelin sitä että kolme kuukautta on kohta takana, ja että kohta voisi tehdä jonkinlaisen yhteenvedon siitä, mitä tästä ajasta on jäänyt käteen. Ensin kuitenkin Kerryn matkasta. Täällähän käytiin jo Eilisin kanssa häitä viettämässä, mutta varsinainen Kerry luontoineen jäi melkein kokonaan näkemättä. Ja vaikka nyt tultiinkin jo torstai-iltana ja ollaan sunnuntai-iltaan asti, paljon on jäänyt ja jää näkemättä.

Torstaina lähdettiin siis töistä – muutamaa pientä vastoinkäymistä lukuun ottamatta suoraan ajamaan. Matka oli sateinen ja harmaa, ja harmaata oli luvattu koko viikonlopuksi, mutta ei sen väliä kun saatiin jäätelöä ja syötiin omia eväsleipiä. Lisäksi Pauliina viritteli Maeven oman erikoisen matkaradion meitä virkistämään, tunnelma oli varsin retkellinen. Kun yhdeksän jälkeen saavuttiin hotellille, piti heti (huoneeseen päästyä) alkaa soittelemaan kolmatta pyyhettä ja lisää maitoa ja teetä, kun sänkyä lukuun ottamatta kaikkea oli vain kahdelle. Ennen nukkumaan menoa mutustettiin loput eväsleivät ja riemuittiin pehmoisista sängyistä, joista ei hostelleissa ole päässyt nauttimaan.

Perjantain ja lauantain aikana selvitettiin mitä kolme tähteä tarkoittaa: hiustenpuhallin puhalsi Maeven hiuksia kaksi sekuntia ja sammui jättäen jälkeensä palaneiden hiusten käryn. Maeven hiusten. Ja respasta sanoivat että jäljellä on enää yksi toimiva kuivaaja, jonka saa käyttöönsä pyytäessä. Lisäksi langaton netti ei toiminut huoneissa vaikka netissä niin luvattiin. Noh, perjantaille riitti muuta ajateltavaa – ostettiin aamupala viereisestä Sparista (iso kuiva sämpylä 3 täytteellä 3 €), ja lähdettiin kiertämään Kerryn kierrosta eli Ring of Kerryä. Maeven äiti oli neuvonut viisaasti kiertämään kierroksen myötäpäivään, ettei jumituta kapeilla teillä bussien taakse, jotka saavat kiertää kierroksen vain vastapäivään.

Perjantaille oltiin luvattu hyviä sateita, mutta toisin kävi. Puoliaurinkoista oli, vähän ropsautti välillä vettä silloin kun oltiin autossa, mutta kertaakaan ei kastuttu. On se harmi, jää se oikea Irlanti kokonaan kokematta. Kaunista seutua on Kerry (Lounais-Irlantia), ei voi muuta sanoa. Ja pehnakas kun niin kauniiksi paljastui että joka paikkaan piti pysähtyä kuvaamaan, välillä hidastivat muut tienkäyttäjät liikennettä, mutta hitaan varmasti edettiin. Jutustettiin sitä, että näissä suunnittelemattomissa, liian aikatauluttomissa matkoissa on se mukava puoli että voi tehdä sitä mitä huvittaa, mutta havaittiin että aikatauluissa on se hyvä puoli – eli se järjestettyjen matkojen hyvä ja huono puoli – että ehtii loppupäässäkin tehdä jotain.


Alkumatkan maisemapysähdysten jälkeen suunnattiin mukavan näköiseen pikkukaupunkiin Kenmareen etsimään posti, sekä apteekki, josta sai vain tuumata, että ihmetavarakauppa: kun ohitti ensin lastenleffat, paristot ja valokuvakehykset, sivuutti sitten hyllykaupalla kosmetiikkaa, pääsi viimein tiskille jossa itse asiassa myytiin lääkkeitä. Eli ihan tavallinen irlantilainen apteekki. Mutta ah kun oli taas mukavan näköisiä taloja ja nättiä katukuvaa... Kenmaresta suunnattiin toiseen pikkukylään, Sneemiin, jossa käytiin ihmettelemässä kivikyhäelmiä ja ranskan resiventin (Charles de Gaulle joka asui kylässä muutamia vuosia vanhemmalla iällä) ja ottamassa lisää valokuvia ah minna rakastaa valokuvia ja pauliina sanoo että minna...! kun se ei enää jaksa olla kuvattavana tai odottaa minnaa joka kuvaa tai sitten se muuten vaan ihmettelee että miksi minna ottaa niin paljon kuvia mutta pitää ottaa paljon kuvia että edes joku onnistuu minna oppi sen ottaessaan kiitoskorttikuvia lakkiaisia varten.





Missattiin matkan varrella monta paikkaa, mutta hyvä tieltäpoikkeama löydettiin – kiviähän ne vain olivat, vaikka sanoivatkin 2000 vuotta vanhoiksi, mutta muurien päällä oli kiva kiipeillä ja ottaa kuvia, siinä ihan vanhakin nuortui vaikkei hippaa leikittykään. Sitten piti jo päästä kivistä eroon vähäksi aikaa, ja poikettiin matkan varrella beachille. Oli bikinitkin mukana (mulla ja Pauliinalla), ja oltaisiin voitu uida Atlantissa säänkin puolesta, jos olisi ollut mahdollista käydä suihkussa suolaisen kylvyn jälkeen, ja kai meitä nälkäkin ajoi eteenpäin. Watervillessäkin pysähdyttiin vain ottamaan kuva Charlie Chaplinin patsaasta, jonka lomapaikka paikka oli aikoinaan ollut, ja ohitettiin niemennokan beachit että päästiin pian Cahersiveen syömään. Mutta kappas kun paikalle tultiin, oltiinkin liian ajoissa menossa iltaruokaa syömään, ja aukiolevista paikoista päädyttiin kiinalaiseen. Ei kyllä haitannut, oli annoksista parhaan näköinen ja makuinen, ettäs tiedätte :D Siinä vaan matkaa jatkaessa huomattiin, että nälkä oli ehkä ollut liian kova, ja oltiin missattu Valencia Island, joka on kuulemma valtavan kaunis. Sellaista sattuu, täytynee tulla uudestaan.





Loppumatkalla ei ollut jäljellä montaa paikkaa, ja sitäkin helpommalla ne ohitettiin kun olivat ehtineet mennä kiinni. Niinpä me väsyneen onnellisina palattiin Killarney:in syömään jäätelöä Murphys:ille. Ja tähän väliin on pakko mainostaa, voi että mikä jäätelöparatiisi, viimeksi käydessä jo käytiin maistamassa mutta ensimmäisellä kerralla hyvää ei välttämättä osaa arvostaa yhtä paljon kuin toisella; hymyilevät myyjät, paljon maistiaisia ja jäätelöstä kehtaa kyllä maksaa sekä palvelun, maistiaisten että maun puolesta. Guinnesiäkin saa jäätelön muodossa, ja maistiaislusikallisen perusteella oli ihan hyvää. Ihastuin kuitenkin Honeycombiin, jossa on hunajapalasia jäätelössä voi että voi e-t-t-ä ! NaM. Tahtoo Suomeen samanlaista. Kokeilematta jäivät herkullisen kuuloiset jälkiruoat (Titanic Banana Split eli jäätelö-bananivene, tai Murphys Chocolate Extravaganza jossa on suklaatasuklaatasuklaata ja ”for serious chocoholics only”). Niin että moneskolie hyvä syy tulla takaisin Irlantiin.


Kun viimein päädyttiin takaisin hotellille, oltiin kaikki enemmän tai vähemmän väsyneitä, mutta minä joukon nuorimpana olin vanhinjaväsynein ja jäin kortteja kirjoittamaan kun tytöt lähtivät tutustumaan yöelämään. Tuumasin tässä männäviikolla nääs että jos kortit kulkevat kolmesta neljään päivään, ja lennän viikon päästä Suomeen, olisi kortit parempi lähettää piakoin. Niin että tyytyväisenä kolmanneksen korteista kirjoitettuani painelin pehkuihin puoliltaöin, ja heräsin lauantaihin huomattavasti tyttöjä virkeämpänä.