Päivät alkaa kulua vauhdilla, ja jos tässä olisi se naamakirjan tykkää -toiminto niin se tulisi tähän perään. Eilen tai toissapäivänä, mistä näitä kaikkia päiviä nyt voi muistaa, kävin siskon kanssa kaupungilla työvaateostoksilla. Saldo: 4 kauluspaitaa, 1 pooloneule, 1 slipoveri (ylläri itsellenikin), 1 suorat housut. Varsin tappavaa touhua, hyvä että jaksettiin kotiin palata.
Lisäksi olen harrastanut muonavarustelua: yhteensä mukaan on lähdössä 6 pussia purkkaa, kilo ruisjauhoja, puoli kiloa soijarouhetta ja neljäsosakilo soijasuikaleita, sekä suklaata tällä hetkellä tuntematon määrä. Ostin Fazerin Marianne -levyn kun en muistanut ettei kaikki tykkää sellaisista herkuista; pitänee ostaa tilalle jotain tavallisempaa ja pettyneenä vetäytyä nurkkaan syömään yksin koko levy.
Juttelin eilen muutaman sanan tulevan vuokraemännän kanssa messengerissä. Hullunkurista. Chief pharmacist oli vastannut sähköpostiin, ja lupasi että "I will collect you at Dublin airport" - helpotuksen huokaus, ei tarvitse enää iltamyöhällä lähteä pööpöilemään. Varsin mukavalta chiefiltä kuulosti, ja saan kaiketi aloittaa työt silloin kun mulle sopii. Nyt pitäisi vielä lähettää opiskelijakortti ja joku apurahahakemus, pahimmat paperihommat on ohi - ainakin ne ennen matkaa hoidettavat.
Seuraavaksi edessä on kaiketi elämän pakkaaminen erinäisiin laatikoihin joista ei ole vielä minkään maailman tietoa, lauantaina lähtee kuulemma sänky alta. Ehkä viikon päästä matkustan Tampereelle, nautiskelen muutaman päivän serkun seurasta ja hyvänen aika lähtöön on puolitoista viikkoa - sunnuntaina, sunnuntaina lennetään ^^
...Matkablogin kirjottaminen pitäis kaiketi alottaa vasta matkalta, mutta mä en malta odottaa. Sitä paitsi mä mietin tänään tosi mielenkiintoisia juttuja, ja tekee mieli kertoa muillekin: osaako kukaan sanoa, pureeko lehmät koskaan vahingossa kieltä? Kun mietin tänään, että miten vielä tämän ikäinen ihminen voi olla niin taitamaton kielenkäyttäjä, että onnistuu puraisemaan siihen syödessän. Ja siitä tuli mieleen, että kun lehmät märehtii ja jauhaa, ja niiden kieli näyttää niin isolta, niin onko ne yhtä kehittymättömiä kuin minä?

Minäkin aloitin matkablogin kirjoittamisen noin vuosi etukäteen, että siihen verrattuna et oo ollenkaan liian ajoissa:)
VastaaPoistaOnnea pakkaamiseen. Aika rankkaa touhua se, varsinkin kun joudut pakkaamaan niin paljon. Sitä purkkaa muuten kannattaa pakata mukaan ja paljon! Mä muuten löysin täysxylitolipurkkaa täältä! Aika luksusta!
Onpa mukava että sinäkin kirjoitat sitten blogia! Harmi ettet ole sitten 23.5 siellä valmistujaisissa, mutta toivottavasti nähdään sitten loppukesästä!
VastaaPoistaRatkaisit sitten ruisleipä -pulman viemällä ruisjauhot mukanasi ja tekemällä leivät itse? ;)
Ota vaan niin paljon suklaata mukaan kuin mahtuu, näillä on pääsiäispaasto ohi, niin ne syö innolla.
VastaaPoistaAnnina:
VastaaPoistaHih, hyvä tietää et ei kaikkia sääntöjä riko vaikka ennen matkaa jo kirjottelee :) Ihme kyllä miten sitä tajuaa kun kotoa pois lähtee että Suomen purkka voi olla luksusta jota ei muualta tahdo löytää...
ja Heli:
Niin kai se on, että jos vuori ei tule miun luo niin miun on mentävä vuoren luo, jos kukaan pystyy tätä kaukaista aasinsiltaa yhdistämään tuohon ruisleipään ^^ Vaikka tosi asiassa ajattelin tehdä piirakoita - sen osaan ehkä paremmin kuin ruisleivän :)
Valmistujaiset jää väliin; mietin itsekin että harmi kyllä, kun muutaman päivän päässä siitä tuun käymään Suomessa niin että ei jää paljosta kiinni.. mutta eipähän sille mitään, pitää toivoa että muilla on sit siellä hauskaa miunkin edestä :)
Kiitos, Aleksi vinkistä ^^ Pitänee viikonloppuna paikkailla, mitata gramman tarkkaan ja pakata sitten suklaata mukaan vähintäänkin riittävästi; jos kentällä tulee ylimääräisten grammojen kanssa ongelmia, voi sitten sujuvasti syödä kaiken mikä ei mahdu muuten mukaan ^^ NAM, paras idea tänään!
VastaaPoista