Galway weekend 2

Heinäkuun alussa saatiin seuraa Pauliinan äitistä ja kahdesta pikkusiskosta, joiden kanssa lähdettiin toistamiseen viikon-lopuksi Galwayhin. Perjantai-aamuna tehtiin eväät mukaan ja soitettiin taksikyyti juna-ase- malle. Perjantaille oltiin suunni- teltu ihan vaan kaupunkiin tutustumista, käytiin Salt hillin (josta ei oikein tiedetty että mikä se nyt sitten itse asiassa oli) suunnalla meriakvariumissa. Kalat oli kivan näköisiä ja innostuin kuvaamisesta niin paljon että kulutin akun loppuun jo ihan alussa. Hupsis. Onneksi Pauliinalla oli kamera mukana, niin että pääsin räpsimään lisää kuvia. Jee :D Ja niinpä saatte kaikki ihailla kalakuvia. Hauskinta akvariumissa oli, että päästiin silittelemään kaloja. Tuo ekassa kahdessa kuvassa oleva pitkä kala oli karheankarheapintainen, vähän niin kuin hiekkapaperia olisi silittänyt. Kampeloihin en yltänyt, mutta rauskuja silittelin, niillä on jännä, hiukan karvaisen tuntuinen liukas selkä.

Akvariumin jälkeen katseltiin merta ja lennätettiin tuulisella rannalla hameenhelmoja. Jotkut oli uimaankin rohkaistuneet, mutta me tyydyttiin mutustamaan skonssia ja katselemaan lasten pulaamista, ennen kuin lähdettiin rantaa pitkin takaisin keskustaa kohti. Hiukopalalla käytiin testaamassa viime käynnillä missatussa McDonaghissa Fish and chips -ateria, ja todettiin että siinä ruoka joka ei ole meitä varten. Ja pohdittiin että McDounagh saattaa sittenkin olla opaskirjasssa á la carte -puolen, eikä fish and chipsien takia... Ruoan jälkeen oli hyvä lähteä tallustelemaan kauppoihin - tosin kauppavalikoima jäi melko yksipuoleiseksi kun eksyttiin turistikaupasta toiseen (turistkikauppoja ovat siis Irlanti-krääsää myyvät puodit), vanhimmat meistä alkoivat jo väsyä jossakin vaiheessa, mutta loppujen lopuksi päästiin onnellisesti kaupan (aamiasita ja eväitä seuraavalle päivälle) kautta hostellille. Eikä siinä kovin paljoa jaksanut enää kukaan valvoa kun tiedettiin, että seuraavana aamuna oli aikainen herätys ja lähtö bussilla Aran Islandille.

Lauantaiaamu valkeni, aamupuurot keiteltiin ja lähdettiin kiiruusti paikalle josta tiedettiin bussin lähtevän kohti Rossavealia, josta edelleen päästiin laivalla (tai paatilla) Aran Islandille. Otettiin kohteeksi saarista isoin, Inis Mór ("suuri saari"), joka on vajaa 15 kilometriä pitkä. Oltiin ostettu liput edellisenä päivänä kahvilasta, jossa mainostettiin isolla että myydään lippuja. Hitusen hassua oli, että myyjät eivät oikein olleet selvillä siitä kuinka paljon liput maksavat, mutta saatiin kuitenkin liput ostettua. Bussiin piti ostaa oma lippu, joten edellisen päivän lippujen kanssa ilmeni hämminkiä vasta Rossavealin satamassa. Oltiin kyllä ostettu lippu ihan oikealle päivälle eikä meitä oltu varsinaisesti puijattu, mutta sattuipa vain niin että se laiva ei kulkenutkaan lauantaisin. Piti siis juosta hätäpäissä takaisin sinne mihin bussi oli jättänyt, ja ostaa uudet liput toiseen, lähdössä olevaan laivaan. Hitusen hämmennystä tämä meissä aiheutti, mutta tuumattiin että liput ovat käyttämättä (kun ne laivaan mennessä kerätään pois) ja tallessa, joten päätettiin marssia kahvilaan kunhan päästään takaisin Galwayhin, selittää tilanne ja pyytää rahat takaisin.

Jätettiin suivaantumiset mielissä taka-alalle ja päätettiin nauttia aurinkoisesta päivästä Aranilla. Pyörävuokra oli viideltä hengeltä 40 euroa, joista 15 saatiin takaisin päivän päätteeksi kun palautettiin pyörät. Täytyy sanoa, että pyörät olivat keskimäärin hyvässä kunnossa - itselle sopivan tuntuista pyörää oli vaikeampi löytää kun kaikki olivat jotenkin kummallisesti pystyasennossa, mutta Pauliina vinkkasi rakennuksen toiselle puolelle muutaman erinäköisen pyörän luo ja löysinkin sieltä sitten ihan unelmahyvin rullaavan pyörän, jolla oli hyvä körötellä koko päivä. Ei siis liian paha hinta, sanoivat että on tarjous mutta tiedä noista aina. Vuokrapaikalta lähtiessä huikkaili vielä mies risteyksessä että muistakaahan ajaa vasemmalla puolella. Niin me sitten lähdettiin hirmuisen espanjalaisnuorisojoukon perään, jotka huojuivat pyörillä varsin epävarman näköisesti. Onneksi päästiin pian joukon ohi, koitettiin tulkita epäselvää karttaa, kevennettiin vaatetusta jo melko pian sillä ylämäkeen pyöräillessä olisi tullut lämmin ilman aurinkoakin. Pitkään ei tarvinnut pyöräillä, kun jo meinattiin mennä yhden merkatun rastin ohi, jossa päästiin kapuamaan pyörä kainalossa mäkeä ylöspäin. Käytiin saaren korkeimmalla kohdalla ihailemassa merta, ja tuumattiin jokunen tovi että pitääkös tässä nyt lähteä takaisin päin vai jatkaa vähemmän tieltä näyttävää toista puolta alas. Päädyttiin takaisin päin, ja niin meillä hupsista keikkaa jäi saaren toinen puoli kokonaan näkemättä. Mutta syytetään ihan hyvällä omalla tunnolla epäselviä karttoja - tai jos ei karttoja niin sitä, että se toinen puoli ei näyttänyt lainkaan kulkukelpoiselta.

Käytiin myös tutustumassa seitsemän kirkon raunioihin (yksi paikka ja kahden kirkon rauniot nimen monilukuisuudesta huolimatta), minkä jälkeen kurvattiin varsinaiselle näköalapaikalle Dún Aonghasalle, joka on rautakautinen kivilinna 90 metriä korkean kalliojyrkänteen reunalla. Niin että ihan hyvät näköalat oli suoraan alapuolella olevaan mereen; multa jäi kurkottelematta kun olen ollut havaitsevinani korkean paikan kammoa aina aika ajoin. Niin että Pohjat, Pauliina siskoineen, saivat ihan rauhassa haalia kurkistelupaikat joita tosin olisi ollut kylliksi useammallekin ihmiselle. Mä tyydyin ihailemaan merta ja kuuntelemaan aaltojen pauhua. Varsin vaikuttava ja kaunis paikka. Olisi voinut jäädä loppupäiväksi jos olisi ollut aikaa... Mutta kun ei ollut. Tultiin saarelle aamupäivällä yhdentoista aikaan, ja laiva lähti takaisin jo viiden maissa. Yöksikin olisi voinut jäädä, mutta kun tekemistä riittää joka paikassa niin valtavasti niin ei sitä malta olla aloillaan. Lähdettiin siis paluumatkalle, syötiin keksejä kun ei kunnon ruokapaikkaa löytynyt, pieni kahvila vain. Pysähdyttiin vielä matkan varrella ohitetulle beachille uittamaan väsyneitä tai vähemmän väsyneitä jalkoja Atlantin viileässä vedessä, ja ai että sitä santaa kun oli pehmoista.

Kun päästiin takaisin Galwayhin, käytiin ensin hakemassa rahat takaisin paikasta jossa meille oltiin myyty kelvottomat liput, ja ihan helposti antoivat, ei tarvinnut edes tapella. Eivät tosin pahoitelleetkaan. Internetkahvila oli, jos haluaa välttää ostamasta lippuja sieltä. Samoin voin antaa vinkiksi että jos olisi arvannut ostaa liput Kinlayhostellista, niin seuraavasta matkasta olisi saanut 10 % alennusta. Noh, kuten jo aiemmin on todettu, aina ei voi voittaa. Suunnattiin Sleep Zonelle hetkeksi palautumaan ja toteamaan että voiminnapienikäytäaurinkorasvaa oli palanut nenästä ja olkapäistä pahiten, ja vähän käsivarsista ja niin päin pois. Mutta kun oli niin lämmintä! Minä luulin että Irlannissa vain sataa ja sataa, että eihän täällä voi palaa. Lopulta kaiken jälkeen päästiin viimein kahdeksan maissa Zatzumaan crepseille, harmi vaan että oli unohtunut viimekerralla saatu kanta-asiakaskortti Tullamoreen. Mutta ei sitä yhdeksättä crepsiä ehkä olisi kuitenkaan jaksanut syödä että olisi saanut kymmenennen ilmaiseksi, eli ei paljoa menetetty. Hyviä olivat kyllä crepsit edelleen, suosittelen lämpimästi, ja sen verran upposivat helposti että otettiin vielä jälkiruoakasellaisetkin. Ja niin hyvää oli palvelu että sain suklaa-banaanicrepeeni vaniljajäätelöpallon kaupan päälle. Tosin pakko mainita, että crepsien syöminen vaatii opettelua *tahmatassusuklaanaama*.

Sunnuntaille oltiin jätetty laiskottelupäivä; otettiin turistibussi Connemaraan Galwayn pohjoispuolelle. Bussikuski oli oikein mukava ja hitusen hullunkurinen, se kertoi vitsejä liikennemerkeistä ja mistähän muusta. Viikonlopun paras lausahdus kuultiin sateesta, joka meitä koko päivän aikana kerran ehti piiskata kun bussiin oltiin noustu; se on vain nestemäistä auringonpaistetta, liquid sunshine. Niin jos voi sanoa niin on kyllä elämässä asenne kohdallaan. Turistireissu kaikkien itsesuunniteltujen ja tuumailtujen matkojen jälkeen teki kyllä hyvää - tarkoittaahan se sitä, että kuvissa on enemmän vieraita ihmisiä eikä voi pydähtyä silloin kun haluaa, mutta toisaalta kyllä siitä voi toisinaan maksaakin että joku on ottanut asioista selvää niin ettei itse tarvitse istua nenä kiinni 1) kirjassa tai 2) kartassa, saatiin vain lojua mukana ja kuunnella. Ja lisäksi pysyy aikataulussa. Kierros oli vajaa 8 tuntinen (klo 10 - 17.30/18.00), ja hinta oli opiskelijalta 20 €.

Ensin suunnattiin raunioluostarille josta en muista mitään, opas selitti minkä takia kierreportaat ovat aina myötäpäivään (kun miekkaa pidetään oikeassa kädessä, on ylempänä olevalla puolustautujalla etulyöntiasema). Sitten ihmeteltiin keittiötä ja savupiippua ja jotain muuta (pieniä ovia, joista erästä kohti kävellessä joku mies oven toisella puolella , olisiko ollut toisen ryhmän opas, sanoi mulle että sen alta kävellessä pitää suudella vastaantulijaa :D - niin että jätin väliin). Tämän raunioiden seassa pyörimisen jälkeen oltiin jo niin hämillämme, että hyvä että löydettiin ajoissa ulos ja päästiin jatkamaan matkaa. Ja voi että niitä maisemia - en laita kuin yhden kuvan kun ei niihin mihinkään saanut taltioitua sitä kolmeasataakuuttakymmentä astetta jonka keskellä oli niin pieni olo.

Matkan mielenkiintoisin ja pisin, lounastauon sisältävä pysähdys tehtiin Kylemore Abbey:in, jonka rakennutti aikoinaan manchesterilainen liikemies Henry Mitchell. Tarinan alku oli niinkin romanttinen, että herra Mitchell oli kerran paikalla vaimonsa kanssa piknikillä. Ja niin vain kävi, että vaimo ihastui paikkaan kovasti, ja lopputuloksena mies rakensi sinne heille kodin. Tarinan jatko ei ole yhtä kaunis, vaimo ja muutamat pariskunnan lapsista menehtyivät myöhemmin, mies muutti pois ja talo jäi perintönä tyttärelle, joka ei miehensä kanssa koskaan käynyt talossa. Rakennusta yritettiin myydä pankillekin, joka ei sitä halunnut, ja monien koukeroiden jälkeen paikkaan ihastuivat vihdoin belgialaisnunnat, jotka ovat pitäneet paikkaa luostarinaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Paikkaa pidetään nykyisinkin kouluna (en tiedä mitä osaa), eikä se siksi ole avoin turisteille - tosin en tiedä missä me sitten käytiin jos ei itse talossa...

Luostarilta käveltiin edelleen kirkolle/ kappelille, johon liittyi oma pieni tarinansa jota en muista. Ihailtiin kai jokaista kiveä niin kauan, että meiltä jäi kokonaan näkemättä Walled Garden, jota on kovasti kauniiksi kehuttu. Niin että jälleen yksi syy tulla Irlantiin uudelleen. Luostarilta ajeltiin jutustelun höystämänä takaisin Galwayhin ilman suurempia pysähdyksiä. Ehdittiin Pauliinan kanssa juuri sopivasti junalle joka vei meidät seitsemäksi sateiseen Tullamoreen, ja niin oli taas yksi piiiitkän pitkä mutta erittäin mukava viikonloppu takana. Täytyy sanoa että vaikka karsastankin turistipaikkoja ja -ryhmiä, on valmiiksi suunniteltu matka joskus ihan paikallaan. Varsinkin jos kuski on mukava ja mielenkiintoinen. Kun vain muistaisi enemmän...

Midland Tour

Killarneystä viikon päästä apteekkari retuutti meitä ympäri keskimaata eli Midlandia. Alkumatkasta jäi mieleen vain se, että Pauliina sanoi keskimaata tylsäksi tasaisuuden takia, ja Joan kertoi jääkaudesta ja kahdesta kukkulasta. Matkan ensimmäinen kohde oli Clonmacnoise, joka on "Irlannin parhaiten säilynyt muinainen luostarialue" ja "Irlannin kulta-ajan tärkein luostari". Ihmeteltiin 62 jalkaista eli noin 19 metristä pyörötornia, jonka huipun oli salama lohkaissut munkkien kertoman mukaan lähes 900 vuotta sitten. Pyörötornin oviaukko puolestaan oli kolmen metrin korkeudessa, että viikinkien hyökätessä munkit saattoivat paeta torniin ja vetää tikkaat perässään niin että viikinkien oli hankalampi päästä kimppuun. Kuvista toinen on otettu Whispering Door:in pielestä - ovi on rakennettu niin, että jos toisella puolella kuiskaa seinää vasten, ääni kulkeutuu holvikaarta pitkin seinä toisella puolella olevan kuulijan korvaan. Tämä siksi, että papit saattoivat keskiaikana kuunnella spitaalisten ripittäytymistä ilman tartuntavaaraa. Jäi kyllä kuiskaamiset testaamatta. Pauliina pääsi puolestaan demonstroimaan sitä, miten pieniä ihmiset on joskus olleet. Me ollaan sentään satakuusikymmentäkaksisenttisiä (minä puolta senttiä vaille), ja jouduttiin kumartumaan ovissa! Paitsi tietenkään Kuiskaavalla ovella, joka on ollu varmaankin jättiläisovi.

Hautausmaalla tutkailtiin hautakiviä ja vuosilukuja, ja Joan kertoi lapsena etsineensä muiden lasten kanssa kilvan hautakivistä vuosilukuja, joissa avioparilla oli mahdollisimman suurin ikäero. Suurimman ikäeron löytänyt oli tietenkin voittaja. Meillä tais olla lapsena hautausmaalla tylsempää. Mutta täytyy myöntää että oli ihan hieno paikka varsinkin hyvällä säällä - pojille oli kuulemma sattunut vähän sateisempi päivä, ja niiltä jäi sen takia nunnaluostarin rauniot näkemättä. Me käytiin siellä muutama räpsy ottamassa ja nauramassa sille kun hame otti tuulta. Irlannin tuuli on ihan kumma, meinaa nostaa hameen korviin, onneks Suomessa on kaikki paremmin :D. Raunioiden tutkailun jälkeen käytiin pienessä kahvilassa syömässä ja juomassa vähän palasta, että jaksettiin jatkaa matkaa.

Clonmacnoiselta oltaisiin voitu suunnata Birriin kun huomattiin että siellä oli festivaalit menossa, mutta harmillisesti kaikki tapahtumat olivat vasta illalla, joten mentiin alkuperäisen suunnitelman mukaan Athloneen. Käytiin katsastamassa Athlonen linna, jossa oli diaprojektoreilla ja puheella höystetty kierros Athlonen merkityksestä Irlannin historiassa. Sikäli merkittävä kaupunki, että Athlonessa on aikoinaan ollut ainoa Shannon-joen (Irlannin pisin, pohjois-eteläsuunnassa kulkeva joki) ylityspaikka, joten liikennettä on sitten ollut sen mukaisesti, ja maan toiselle laidalle on pyritty Athlonen kautta. Osa puheesta meni silti ohi, kun uppouduin pohtimaan kuinka diakuvat voivat vaihtua niin sujuvasti, vaikka projektorin ääni on yhtä koliseva kuin siinä jota iskä joskus käytti kun katsottiin Israelin kuvia. Ei tullut tässä esityksessä sekunnin mustia aukkoja, vaan kaikki oli liukuvaa ja kahdella projektorilla näytettävät diat vaihtuivat lomittain ja ai mitä se sanoikaan, sotilas se ja se ja sillä ja tällä puolella ja mikähän se alkutilanne oli ja kenen puolella kukakin oli?
Linnan reunalla tai missä liekään, ilmeisesti ainoiden "aitojen" muurien sisällä pienessä sopessa oli vanhoja tavaroita esittelevä huone tai mikä-se-nyt-olikaan, hurjan kiva peili olisi löytynyt jos olisi ollut kaupan (ja ehkä hintakin olisi vähän ratkaissut). Kun ei sieltä saatu ostoskasseja, mentiin viereiseen turisti-infoon josta ei kyllä edelleenkään taidettu löytää muuta kuin postikortteja, sen sijaan myyjäpoika oli kovasti innokas antamaan meille papereita ja esitteitä ja numeroita kuultuaan että oltiin menossa seuraavana viikonloppuna Galwayhin. Harmi vaan, kuultiin että ollaan viikkoa liian ajoissa, kun seuraavana viikonloppuna olisi iso festivaali ja paljon (ilmaisia) tapahtumia. Noh, aina ei voi voittaa. Näin todettiin myös kun seuraavaksi mentiin ravintolaan syömään ja katsomaan rugbyä (en muista enää ketkä ottelivat ketä vastaan) - hävittiin.
Matkan viimeinen etappi oli apteekkarin kotikaupungissa Kilbegganissa. Apteekkari itse oli käynyt kohteessa jo kuulemma niin monta kertaa, ettei jaksanut enää tulla, maksoi vain meidät sisään, pyysi meille opastenivaskan ja meni viereiseen kahvilaan lukemaan lehteä. Ja meillä loksahti suu auki kun katsottiin opastetta


se oli suomenkielellä! :D Mitä ihmettä mutta kaikkeen sitä joutuu turistipaikoissa törmäämäänkin, pienoista hämmennystä aiheutti kun tajusi että yritti lukea tekstiä englanniksi eikä ymmärtänyt mitään. Muutaman kerran kun luki ensimmäisen lauseen, niin palautui jo suomenkielikin mielenpäälle, ja päästiin alkamaan kierros. Mukava oli kyllä ymmärtää kaikki lukemastaan, ja avautui vähän paremmin Jamesonin kierroksella kuullut jututkin kun sai asioille nimet omalla kielellä. Siinä sitä sitten tuumattiin jauhinkiviä ja höyrykonetta sun muuta, on se monimutkainen prosessi ja kuka lie keksinyt. Työntekijät ovat tietysti olleet innoissaan ja pihistäneet joka välistä oman osuutensa, valtavissa kypsytyssammioissa on uitettu lasitökkiä ja kipattu nestettä suuhun kun isännän silmä on välttänyt. Lopuksi on pakko laittaa vielä kuva viskitornista, ihan vain kontrastiksi niille jotka muistavat samaisen tornin Ollin blogista - tämä vain siksi että voidaan kehua että meille sattui matkustellessa paremmat säät ^^




No mitä matkasta sitten jäi käteen; kolme kimpaletta juustoa. Joan osti Athlonessa itselleen mutta leikkasikin sitten itselleen vain siivut mukaan ja jätti meille nautittavaksi loput. Päätettiin säästää Pauliinan äitin ja siskojen tuloon, joiden kanssa sitten vietettiin seuraavalla viikolla juusto-viini-ilta TUCien ja viinirypäleiiden höystämänä. Oli ne vaan hyviä. Pelkästään maistui parhaalle saksanpähkinäjuusto, ja muut voimakkaammat juustot joiden nimiä ei voi enää muistaa, maistuivat hyvälle muuten vaan keksien ja viinirypäleiden kanssa. Kyllä sitä aina joskus toisinaan kannattaa herkutella.

Killarney weekend _Sunday

Tanssimisen jälkeen aamulla nukutti, mutta kovin kauaa ei auttanut nukkua kun uloskirjaus oli kai yhdeltätoista. Puoli yhdentoista maissa taittiin herätä; onneksi olen tarvittaessa (tai lähinnä halutessani) nopea, heitin tavaroita pussiin, otin autonavaimet ja menin parkkipaikalle odottamaan Pauliinaa. Laukussa oli pehmenneet omenat meille molemmille, kun jäätiin odottamaan Eilisiä joka jäi antamaan lahjan morsiamelle tai mikä homman nimi nyt ikinä olikaan. Niinpä me suunnattiin kaupungille turisti-infoon ostamaan kortteja :D Pakollinen melkein joka kaupungissa tai paikassa jossa käydään... Tosin turisti/Irlantikauppoja löytyy ihan hirmuisesti ainakin joistain paikoista (Galway), niin että turisti-infoja ollaan onnistuttu aika hyvin välttelemään. Kun turisti-info yhden aikaan sulki lounastauon takia ovensa tunniksi, me odoteltiin Eilisiä seuraksi aamupalalle. Mentiin johonkinjohonkin, tuli Virpi mieleen seinällä olevista tauluista, palvelu ei ollut loisteliasta mutta aamupalaksi sain paahtoleivän päällä paksun kerroksen jonkinlaista kananmunamössöä ja puolikkaan tomaatin, ja hyvää oli. Ja täyttävää. Aamupalan jälkeen Eilis vietti aikaa ystäviensä kanssa, ja me lähdettiin hevosajelulle puistoon. Ajelusta ei ole suunnattomasti sanottavaa, harmaa oli päivä eikä maisemia näkynyt kuten oli tarkoitus, mutta heppakuski räpsi meistä muutaman epäonnistuneen kuvan ja vältyttiin vesisateelta, mikäs sen parempaa. Kuski tosin oli hauska vaikken kuullutkaan mistä se vitsaili, ja tässä kirjoittaessa paljastui että hevonen joka meitä kyyditti, oli sama kuin apteekkarin opaskirjan kuvaan päässyt - ja sama hevonen oli vielä The Irish Timesissakin :D Joko kuuluisa tai linssilude.

Ajelun jälkeen katseltiin kävelykadulla pieni tovi aikuisten karkeloita irlantilaisen musiikin tahdissa, kovin kävi jalka koreasti ja nopeasti, naiset pukivat oikein kopsukengät jalkaan jotta paremmin kolahti kanta puualustaan. Sitten piti testata paikallista jäätelöä ja ai nam kun oli montaa herkkulajia, miten niistä ei tullut otettua kuvia! Pauliina testasi brown bread (leipä)-jäätelöä, ja minä uhrauduin maistamaan kahta lajia; tosin vain viski-suklaajäätelö jäi mieleen. Voi nam!(^^) Joskus hyvästä kannattaa maksaa. Jäätelöiden jälkeen tavattiin Eilis ja päädyttiin lähtemään muutaman mailin päähän kansallispuistoon katsastamaan viktoriaanista Muckross Housea. Itse taloa ihailtiin vain ulkopuolelta (lukuun ottamatta vähemmän viktoriaanisten toilettipalveluiden käyttämistä); sen sijaan käveltiin parin kilometrin päähän katsomaan vesiputousta. Luonnonpuisto oli kaunis, matkalla oli hirmuinen viidakko alppiruusua ja hirmuisen valtava puu (kuvassa, voitte verrata puun kokoa muhun, kyllä mä olen siellä kuvassa :D). Samoin mut on piilotettu myös vesiputouskuvaan, ja todettiin taas kuvia katsellessa että vaaleet vaatteet ei oo parhaat valokuvaukseen ainakaan pilvisellä säällä ja automaattitoiminnolla. Kaikkea sitä oppiikin.




Näin meni pitkälti Killarneyn matka, jotain varmaan unohtui mutta tärkeimmät siinä. Mukava oli matka, ja hienointa oli että joku pyysi mukaan omaan elämäänsä, sitä sattuu täällä harvoin. Ja hullunkurisinta on se, että Eilis epäili ettei meitä olisi kiinnostanut! Paluumatkalla pysähdyttiin vaaleanpunaiseen perunaan joka paljastui roskaruokapaikaksi, mutta saatiin maha täyteen ja sehän on tärkeintä. Tultiin kotiin väsyneinä ja tyytyväisinä, ja oltiin sitä paitsi selvitty viikonlopusta niin luvattoman halvalla että (muutamaa viikkoa myöhemmin Galwaysta) ostettiin Eilisille korvaukseksi Gilmoren tyttöjen kolmas tuotantokausi kun se siihen Aleksin ostamaan ensimmäiseen kauteen oli niin tykästynyt että oli jo toisenkin ehtinyt ostaa ja katsoa. Töissä se kysyi että "mitä Lorelaille ja Lukelle käy, saat pilata ja millään muulla ei ole mitään merkitystä" :D Sellaista se on. En tosin osannut vastata kun en muista...

Killarney weekend _Saturday

Niin siinä käy että laiska sen vaan laiskistuu laiskistumistaan, ja niin jää blogimerkinnät kirjoittamatta vaikken iltaisin oikein tee mitään erikoista paitsi toivun henkisesti viikonloppujen matkaamisesta. Nythän on menty takaperin jo niin kauas, että viimeksi matkasta kirjoitetun Cork-viikonlopun jälkeen olin viikon yksin kun Pauliina kävi Suomessa ja Elaine häissä, jonka jälkeisenä viikonloppuna saatiin yllätyskutsu Killarneyhyn (miten näitä englanninkielisiä sanoja oikein taivutetaan :D) kun Eilis lähti ystävänsä siskon häihin ja otti meidät mukaan. Viikkoa myöhemmin käytiin tekemässä slauantain Midland-tour apteekkarin kanssa, mitä Seuraava viikonloppu vietettiin Pauliinan äitin ja kahden nuoremman siskon kanssa Galwayssa. Sitten ollaankin jo tässä viikonlopussa, ja eilen tehtiin taas lauantain matka kun piti päästä Sligoon mutta kaikenmoisten yllätysten ja käänteiden ja sotkujen jälkeen jäätiin alemmas ja käytiin tutkailemassa 1700-luvun taloa, jonka nimeä en muista.

Vaikea varmaan arvatakaan, että kuukauden päähän muistaa melko heikosti. Kuvien katselu auttanee jos alan jostain reissusta kertoa; hyviä ovat olleet, kukin erilaisia. Killarney on Kerryn alueella, jonne suunnitellaan matkaa kahden viikon päähän. Ensi viikonloppuna suuntana on Dublin; Pauliinalla on lauantaina juoksukisa jonka jälkeen joko kierrellään kaupunkia ja humputellaan (niin rikkaita kuin täällä ulkomailla ollaankin), ja sunnuntai-iltana tullaan takaisin; seuraavan Kerryn kierros -viikonlopun jälkeen onkin edessä jo kotimatka. Että niin se aika kulkee.

Nyt on jo niin kauan Killarneyssä käynnistä, että ei luulisi tulevan yhtä pitkää kertomusta kuin aiemmin, mutta mitään en takaa :D Valokuvia tuli kumminkin sen verran, että luulisi joka paikasta jotain muistavansa... Lähdettiin siis matkaan lauantaina puoli kymmeneltä eli hyvien irlantilaisten tapojen mukaan noin kymmenen aikaan. Muistettiin sentään illalla kun laitettiin kelloja soimaan, että half nine on tosiaan puoli yli yhdeksän eikä 8.30 kuten suomalaisena helposti ajattelisi, eikä herätty liian aikaisin pakkaamaan. Matka meni mukavasti Eilisin kyydissä, maisemat muuttuivat lounasta kohden mäkisemmiksi tähän keskimaan tasaisuuteen verrattuna. Pysähdyttiin matkan varrella hotelliin vaihtamaan vaatteet ja laittautumaan (Pauliina sai kiitokset kivasta meikistä ja meikkien lainasta - ja mun vaatettamisesta, kun ei sattunut olemaan mitään juhlavampaa tai siistimpää paitaa mukana...), päästiin neuvomaan vessassa kävijöille kuinka käsipaperihärveli toimi (luki englanniksi että "laita käsi sensorille" mutta yllättävän harvalle se selvisi auttamatta). Eilis tilasi meille jäätelöannokset siksi aikaa kun odoteltiin vuorostamme sitä laittautumasta - ja se on kyllä totta että irlantilaiset tykkäävät tarjota. Voisi ottaa Suomessakin tavaksi...

Sen verran meni aikataulu hilkulle että ajettiin suoraan kirkkolle; itse häät pidettiin eri kaupungissa. Oltiin muutama minuutti etuajassa, ja sen verran piti härveltää että mentiin ensin suhlasen puolelle istumaan, mutta ennen juhlan alkua ehti Eilisin kaveri korjata meidät oikealle puolelle. Ja hyvästi jäi lopulta aikaa vielä istua ja ihmetellä, kun morsianta odoteltiin puoli tuntia - vähimmäisaika on kuulemma vartti. Puolentunnin verran siinä sitten juhlan alettua seurattiin katolilaista messua, joka on erityisesti häitä varten suunniteltu mutta messu kuitenkin. Sen verran oli tuttuja juttuja että isä saattoi morsmaikon urkujen soidessa alttarille jossa suhlanen jännitti ja hymyili, ja ...ehkä helpompi kertoa eroavaisuuksista.

Messuamisen (eli istumisen ja seisomisen vuorottelun) lisäksi häissä jaettiin ehtoollinen. Pauliina tuumasi että niin voidaan tehdä suomessakin, mutta ei taida olla yleinen tapa kuten täällä. Lisäksi pari kävi juhlan alkupuolella sytyttämässä kumpikin oman kynttilänsä alttarilla, ja vihkimisen jälkeen yhteisen kynttilän. Lisäksi sormusten annon ja pusujen jälkeen kannettiin parille pöytä ja tuolit, joiden ääressä kirjoitettiin alle vihkitodistus. Siinä varmaankin suurimmat erot. Pappi oli hauska vaikka ei ymmärrettykään läheskään kaikkia vitsejä kun kirkossa kaikui, mutta nauru kaikui kanssa ja mukava oli tunnelma. Ja istumisen ja seisomisen vaihtelu toi vähän virkistystä vuorotellen jaloille ja takamukselle. Niin että oikein hyviä ideoita...

Messun jälkeen pari käveli ulos, ja kun kävi ilmi että paria ja vanhempia piti kätellä ja onnitella tässä vaiheessa, päätettiin viime tingassa Pauliinan kanssa väistää sivuovesta kun ei osattu päättää kumpi sanoo morsiamen äidille että kaunis asu ja kumpi kehuu messua. Auringonpaisteessa odosteltiin että nähtäisiin kun hääparia kiusataan riisillä tai muulla mukavalla, mutta kävi ilmi, että tässä vaiheessa otetaan kaksi tuntia valokuvia, ja koska kukaan ei jaksa oottaa sellaista aikaa ennen kuin kampauksen saa peittää riiseihin, vieraat lähtevät hääpaikalle ja hääpari tulee sitten joskus aikanaan perästä. Vähän erilainen tapa. Noh, räpsittiin mekin siinä sitten muutama valokuva odottelun kunniaksi. Ensinnä kuvattiin hääparin autoa joka sitten paljastuikin kaasojen autoksi, hitusen hämmentyneenä naureskeltiin itsellemme kun muutama kuva oltiin ehditty kaasojen autosta ottaa :D




Sittenpä suunnattiin itse hääkaupunkiin Killarney:in (kukaan ei siis jäänyt odottamaan hääparin lähtöä, eikä se ole sikäli suuri numero kuten Suomessa). Häille oli varattu hotelli, josta Eilis oli varannut kahden hengen huoneen. Sniikattiin yksi henkilö sisään koska jotain luvatonta on joskus tehtävä (kerron äiti kunhan tulen kotiin :P), minkä jälkeen skipattiin kohteliaisuudesta hääjuhlien ruokailuosuus ja mentiin syömään elämämme ensimmäiset fish and chipsit, minkä jälkeen seurailtiin irlantilaista tanssia jonkinlaisella kävelykadulla. Satuttiin jonkin kesätapahtuman aikaan, lapset oli suloisia ja musiikkikin ihan mukavan kuuloista. Kun tuli viileä, lähdettiin kävelemään kaupungin ympäri, jutusteltiin mukavia ja napattiin muutama valokuva kun odoteltiin, että Eilis ilmoittaa että ruokailu on ohi ja voidaan liittyä tanssiseuraksi party-osioon. Siinä vaiheessa kun ruokailun oli arvioitu olevan ohi, saatiin viesti että alkumaljat saapuivat juuri, joten jatkettiin kävelyä ja kuvailua. Ja nätiltä näytti, ilta oli kaunis ja kirkko, vaikka se kuvissa sattuu melkein joka maisemaan niin ei se ihan joka paikasta näkynyt. Sisältä jäi kirkko tällä kertaa tutkailematta.



Sitten alkoi hullutteluosuus; yhdentoistamaissa alettiin kyllästyä värjöttelyyn kun oltiin hameet päällä, joten suunnattiin takaisin hotellille huoneeseen laiskottelemaan. Istahdin tuon haitarimiehen syliin hotellin lähellä kun katsoin että meidän vaatteiden väri sopi niin mukavasti yhteen. Piakoin Eiliskin löysi tiensä sinne, sanoi että yhden aikaan alkaa bändi soittamaan ja että hyvänen aika onhan teidän nyt tanssimaan tultava vaikken ollutkaan kovin innostunut (toisin kuin Pauliina). Eilis otti 20 minuutin nokoset, ja sen jälkeen oli pakko lähteä vaikka minä vanha ja raihnainen olisin ollut jo ihan valmis petiin. Ihan hyväksi ilta loppujen lopuksi osoittautui, oma suosikki oli kansantanssin osuus, kun morsiamen musikaalinen perhe soitteli vähän irkkumusaa. Niin siinä tanssittiin sitten morsiamenkin kanssa käsikynkkää aika villissä vauhdissa, eikä vaikuttanut olevan pahoillaan että oltiin tunkeuduttu särpimille. Pauliina tykkäsi kovasti tanssimisesta noin ylipäätään, minä olin hiukan laiskempi enkä osannut, mutta hauska oli seurailla ympärillä iloisesti liikkuvia ikäihmisiä, mummoja ja pappoja. Illan päätös ei ollut itselle kovin mieluisa, takana oleva poika veti hiuksista ja alkoi ärsyttää, kun vielä sattui olemaan humalassa. Jossain vaiheessa päästiin lähteään sänkyyn, moikattiin uusille tuttavuuksille ja Eilisille hyvät yöt ja painuttiin pehkuihin. Tän verran tällä kertaa, ajattelin että jos tulisi vähän pienemmissä erissä niin jaksaisi lukea ja kirjoittaakin paremmin :D