Killarneystä viikon päästä apteekkari retuutti meitä ympäri keskimaata eli Midlandia. Alkumatkasta jäi mieleen vain se, että Pauliina sanoi keskimaata tylsäksi tasaisuuden takia, ja Joan kertoi jääkaudesta ja kahdesta kukkulasta. Matkan ensimmäinen kohde oli Clonmacnoise, joka on "Irlannin parhaiten säilynyt muinainen luostarialue" ja "Irlannin kulta-ajan tärkein luostari". 
Ihmeteltiin 62 jalkaista eli noin 19 metristä pyörötornia, jonka huipun oli salama lohkaissut munkkien kertoman mukaan lähes 900 vuotta sitten. Pyörötornin oviaukko puolestaan oli kolmen metrin korkeudessa, että viikinkien hyökätessä munkit saattoivat paeta torniin ja vetää tikkaat perässään niin että viikinkien oli hankalampi päästä kimppuun. Kuvista toinen on otettu Whispering Door:in pielestä - ovi on rakennettu niin, että jos toisella puolella kuiskaa seinää vasten, ääni kulkeutuu holvikaarta pitkin seinä toisella puolella olevan kuulijan korvaan. Tämä siksi, että papit saattoivat keskiaikana kuunnella spitaalisten ripittäytymistä ilman tartuntavaaraa. Jäi kyllä kuiskaamiset testaamatta. Pauliina pääsi puolestaan demonstroimaan sitä, miten pieniä ihmiset on joskus olleet. Me ollaan sentään satakuusikymmentäkaksisenttisiä (minä puolta senttiä vaille), ja jouduttiin kumartumaan ovissa! Paitsi tietenkään Kuiskaavalla ovella, joka on ollu varmaankin jättiläisovi.
Ihmeteltiin 62 jalkaista eli noin 19 metristä pyörötornia, jonka huipun oli salama lohkaissut munkkien kertoman mukaan lähes 900 vuotta sitten. Pyörötornin oviaukko puolestaan oli kolmen metrin korkeudessa, että viikinkien hyökätessä munkit saattoivat paeta torniin ja vetää tikkaat perässään niin että viikinkien oli hankalampi päästä kimppuun. Kuvista toinen on otettu Whispering Door:in pielestä - ovi on rakennettu niin, että jos toisella puolella kuiskaa seinää vasten, ääni kulkeutuu holvikaarta pitkin seinä toisella puolella olevan kuulijan korvaan. Tämä siksi, että papit saattoivat keskiaikana kuunnella spitaalisten ripittäytymistä ilman tartuntavaaraa. Jäi kyllä kuiskaamiset testaamatta. Pauliina pääsi puolestaan demonstroimaan sitä, miten pieniä ihmiset on joskus olleet. Me ollaan sentään satakuusikymmentäkaksisenttisiä (minä puolta senttiä vaille), ja jouduttiin kumartumaan ovissa! Paitsi tietenkään Kuiskaavalla ovella, joka on ollu varmaankin jättiläisovi.
Hautausmaalla tutkailtiin hautakiviä ja vuosilukuja, ja Joan kertoi lapsena etsineensä muiden lasten kanssa kilvan hautakivistä vuosilukuja, joissa avioparilla oli mahdollisimman suurin ikäero. Suurimman ikäeron löytänyt oli tietenkin voittaja. Meillä tais olla lapsena hautausmaalla tylsempää. Mutta täytyy myöntää että oli ihan hieno paikka varsinkin hyvällä säällä - pojille oli kuulemma sattunut vähän sateisempi päivä, ja niiltä jäi sen takia nunnaluostarin rauniot näkemättä. Me käytiin siellä muutama räpsy ottamassa ja nauramassa sille kun hame otti tuulta. Irlannin tuuli on ihan kumma, meinaa nostaa hameen korviin, onneks Suomessa on kaikki paremmin :D. Raunioiden tutkailun jälkeen käytiin pienessä kahvilassa syömässä ja juomassa vähän palasta, että jaksettiin jatkaa matkaa.
Clonmacnoiselta oltaisiin voitu suunnata Birriin kun huomattiin että siellä oli festivaalit menossa, mutta harmillisesti kaikki tapahtumat olivat vasta illalla, joten mentiin alkuperäisen suunnitelman mukaan Athloneen. Käytiin katsastamassa Athlonen linna, jossa oli diaprojektoreilla ja puheella höystetty kierros Athlonen merkityksestä Irlannin historiassa. Sikäli merkittävä kaupunki, että Athlonessa on aikoinaan ollut ainoa Shannon-joen (Irlannin pisin, pohjois-eteläsuunnassa kulkeva joki) ylityspaikka, joten liikennettä on sitten ollut sen mukaisesti, ja maan toiselle laidalle on pyritty Athlonen kautta. Osa puheesta meni silti ohi, kun uppouduin pohtimaan kuinka diakuvat voivat vaihtua niin sujuvasti, vaikka projektorin ääni on yhtä koliseva kuin siinä jota iskä joskus käytti kun katsottiin Israelin kuvia. Ei tullut tässä esityksessä sekunnin mustia aukkoja, vaan kaikki oli liukuvaa ja kahdella projektorilla näytettävät diat vaihtuivat lomittain ja ai mitä se sanoikaan, sotilas se ja se ja sillä ja tällä puolella ja mikähän se alkutilanne oli ja kenen puolella kukakin oli?
Linnan reunalla tai missä liekään, ilmeisesti ainoiden "aitojen" muurien sisällä pienessä sopessa oli vanhoja tavaroita esittelevä huone tai mikä-se-nyt-olikaan, hurjan kiva peili olisi löytynyt jos olisi ollut kaupan (ja ehkä hintakin olisi vähän ratkaissut). Kun ei sieltä saatu ostoskasseja, mentiin viereiseen turisti-infoon josta ei kyllä edelleenkään taidettu löytää muuta kuin postikortteja, sen sijaan myyjäpoika oli kovasti innokas antamaan meille papereita ja esitteitä ja numeroita kuultuaan että oltiin menossa seuraavana viikonloppuna Galwayhin. Harmi vaan, kuultiin että ollaan viikkoa liian ajoissa, kun seuraavana viikonloppuna olisi iso festivaali ja paljon (ilmaisia) tapahtumia. Noh, aina ei voi voittaa. Näin todettiin myös kun seuraavaksi mentiin ravintolaan syömään ja katsomaan rugbyä (en muista enää ketkä ottelivat ketä vastaan) - hävittiin.
Matkan viimeinen etappi oli apteekkarin kotikaupungissa Kilbegganissa. Apteekkari itse oli käynyt kohteessa jo kuulemma niin monta kertaa, ettei jaksanut enää tulla, maksoi vain meidät sisään, pyysi meille opastenivaskan ja meni viereiseen kahvilaan lukemaan lehteä. Ja meillä loksahti suu auki kun katsottiin opastetta
se oli suomenkielellä! :D Mitä ihmettä mutta kaikkeen sitä joutuu turistipaikoissa törmäämäänkin, pienoista hämmennystä aiheutti kun tajusi että yritti lukea tekstiä englanniksi eikä ymmärtänyt mitään. Muutaman kerran kun luki ensimmäisen lauseen, niin palautui jo suomenkielikin mielenpäälle, ja päästiin alkamaan kierros. Mukava oli kyllä ymmärtää kaikki lukemastaan, ja avautui vähän paremmin Jamesonin kierroksella kuullut jututkin kun sai asioille nimet omalla kielellä. Siinä sitä sitten tuumattiin jauhinkiviä ja höyrykonetta sun muuta, on se monimutkainen prosessi ja kuka lie keksinyt. Työntekijät ovat tietysti olleet innoissaan ja pihistäneet joka välistä oman osuutensa, valtavissa kypsytyssammioissa on uitettu lasitökkiä ja kipattu nestettä suuhun kun isännän silmä on välttänyt. Lopuksi on pakko laittaa vielä kuva viskitornista, ihan vain kontrastiksi niille jotka muistavat samaisen tornin Ollin blogista - tämä vain siksi että voidaan kehua että meille sattui matkustellessa paremmat säät ^^
No mitä matkasta sitten jäi käteen; kolme kimpaletta juustoa. Joan osti Athlonessa itselleen mutta leikkasikin sitten itselleen vain siivut mukaan ja jätti meille nautittavaksi loput. Päätettiin säästää Pauliinan äitin ja siskojen tuloon, joiden kanssa sitten vietettiin seuraavalla viikolla juusto-viini-ilta TUCien ja viinirypäleiiden höystämänä. Oli ne vaan hyviä. Pelkästään maistui parhaalle saksanpähkinäjuusto, ja muut voimakkaammat juustot joiden nimiä ei voi enää muistaa, maistuivat hyvälle muuten vaan keksien ja viinirypäleiden kanssa. Kyllä sitä aina joskus toisinaan kannattaa herkutella.
Linnan reunalla tai missä liekään, ilmeisesti ainoiden "aitojen" muurien sisällä pienessä sopessa oli vanhoja tavaroita esittelevä huone tai mikä-se-nyt-olikaan, hurjan kiva peili olisi löytynyt jos olisi ollut kaupan (ja ehkä hintakin olisi vähän ratkaissut). Kun ei sieltä saatu ostoskasseja, mentiin viereiseen turisti-infoon josta ei kyllä edelleenkään taidettu löytää muuta kuin postikortteja, sen sijaan myyjäpoika oli kovasti innokas antamaan meille papereita ja esitteitä ja numeroita kuultuaan että oltiin menossa seuraavana viikonloppuna Galwayhin. Harmi vaan, kuultiin että ollaan viikkoa liian ajoissa, kun seuraavana viikonloppuna olisi iso festivaali ja paljon (ilmaisia) tapahtumia. Noh, aina ei voi voittaa. Näin todettiin myös kun seuraavaksi mentiin ravintolaan syömään ja katsomaan rugbyä (en muista enää ketkä ottelivat ketä vastaan) - hävittiin.
Matkan viimeinen etappi oli apteekkarin kotikaupungissa Kilbegganissa. Apteekkari itse oli käynyt kohteessa jo kuulemma niin monta kertaa, ettei jaksanut enää tulla, maksoi vain meidät sisään, pyysi meille opastenivaskan ja meni viereiseen kahvilaan lukemaan lehteä. Ja meillä loksahti suu auki kun katsottiin opastetta
se oli suomenkielellä! :D Mitä ihmettä mutta kaikkeen sitä joutuu turistipaikoissa törmäämäänkin, pienoista hämmennystä aiheutti kun tajusi että yritti lukea tekstiä englanniksi eikä ymmärtänyt mitään. Muutaman kerran kun luki ensimmäisen lauseen, niin palautui jo suomenkielikin mielenpäälle, ja päästiin alkamaan kierros. Mukava oli kyllä ymmärtää kaikki lukemastaan, ja avautui vähän paremmin Jamesonin kierroksella kuullut jututkin kun sai asioille nimet omalla kielellä. Siinä sitä sitten tuumattiin jauhinkiviä ja höyrykonetta sun muuta, on se monimutkainen prosessi ja kuka lie keksinyt. Työntekijät ovat tietysti olleet innoissaan ja pihistäneet joka välistä oman osuutensa, valtavissa kypsytyssammioissa on uitettu lasitökkiä ja kipattu nestettä suuhun kun isännän silmä on välttänyt. Lopuksi on pakko laittaa vielä kuva viskitornista, ihan vain kontrastiksi niille jotka muistavat samaisen tornin Ollin blogista - tämä vain siksi että voidaan kehua että meille sattui matkustellessa paremmat säät ^^
No mitä matkasta sitten jäi käteen; kolme kimpaletta juustoa. Joan osti Athlonessa itselleen mutta leikkasikin sitten itselleen vain siivut mukaan ja jätti meille nautittavaksi loput. Päätettiin säästää Pauliinan äitin ja siskojen tuloon, joiden kanssa sitten vietettiin seuraavalla viikolla juusto-viini-ilta TUCien ja viinirypäleiiden höystämänä. Oli ne vaan hyviä. Pelkästään maistui parhaalle saksanpähkinäjuusto, ja muut voimakkaammat juustot joiden nimiä ei voi enää muistaa, maistuivat hyvälle muuten vaan keksien ja viinirypäleiden kanssa. Kyllä sitä aina joskus toisinaan kannattaa herkutella.
Ei_voi_olla parempia säitä! Huijari.
VastaaPoista